Palomiehet tutkivat tyhjää autoa onnettomuuden jälkeen – kuulevat äänen ojasta ja näkevät pienet kädet

Vakavasta auto-onnettomuudesta hälytyksen saaneet palomiehet valmistautuivat pahimpaan, kun he syöksyivät kohti tapahtumapaikkaa.

Tutkiessaan täysin tuhoutuneen auton romua toiveet siitä, että kukaan voisi olla hengissä, alkoivat hiipua. Yllättäen he kuitenkin näkivät jonkin liikkuvan ojan pohjalla olleessa sadevesikaivossa.

Arizonan pelastuslaitos sai vuonna 2016 hälytyksen vakavasta liikenneonnettomuudesta. Suuri kuorma-auto oli törmännyt henkilöauton kanssa vakavin seurauksin.

Henkilöauto oli suistunut tieltä törmäyksen voimasta ja osunut lopulta kaiteeseen tien reunalla.

Youtube/CBS

Kyydissä oli ollut perhe. Äiti ja muut matkustajat selvisivät kuin ihmeen kaupalla hengissä, mutta perheen 8 kuukauden ikäistä Bryce-vauvaa ei löydetty mistään. Vauva oli poliisin mukaan lentänyt törmäyksen voimasta ulos autosta, koska hänen turvaistuimensa vyöt eivät olleet kunnolla kiinni.

Pelastuslaitoksen saapuessa paikalle autoa kuljettanut äiti etsi paniikissa pientä lastaan, mutta hänestä ei löytynyt jälkeäkään.

Myöskään palomiehet eivät voineet ymmärtää, minne vauva oli voinut kadota törmäyksen jälkeen. He tutkivat koko auton romun lattiasta kattoon löytämättä kuitenkaan jälkeäkään Brycesta.

Seuraavaksi he siirtyivät tutkimaan läheistä ojaa taskulamppujen kanssa, josta he tekivätkin odottamattoman löydön.

Youtube/CBS

Palomiehet huomasivat ojan pohjalla kaivon, jossa oli pystyssä kaksi pientä kättä. Katsoessaan sisään kaivoon he näkivät pienen tytön.

– Hänellä oli kädet ilmassa kuin odottaen sitä, että hänet nostettaisiin ylös, palomiehet kertovat CBS:lle.

Youtube/CBS

Kävi ilmi, että vauva oli lentänyt törmäyksen voimasta ulos autosta ja aina liki kuuden metrin matkan ojan pohjalle, josta hän oli päätynyt siellä olleeseen sadevesikaivoon.

Käsittämättömin asia koko tilanteessa oli se, että lukuun ottamatta pieniä naarmuja, tuo pieni vauva oli täysin kunnossa ja selvisi traumaattisesta kokemuksesta ilman vakavampia vammoja.

– Hän on elossa. Hän on minun ihmevauvani, äiti kertoo CBS:lle.