Tweet about this on Twitter Pin on Pinterest Share on Facebook

Opettaja haukkui oppilaitaan 10 vuoden ajan — eräs oppilas sai tilanteesta tarpeekseen ja toteutti nerokkaan koston

Mikään ei tee koulunkäynnistä ahdistavampaa kuin hirvittävä opettaja. Monilla meistä oli lapsena se yksi inhottava ja pelottava opettaja, jota kaikki välttelivät. 

Tämä oppilas joutui matematiikan opettajan kiusaamaksi koko viimeisen opiskeluvuotensa aikana. Oppilas päätti kuitenkin laittaa kiusaamiselle pisteen ja hän kertoo nyt 16 vuotta sitten tapahtuneen koston.

Reddit-käyttäjä (Johnny_Provolone) lisäsi tarinan, jossa hän kertoo olleensa 18-vuotias, kun kaikki tämä tapahtui. Hän valmistui lopulta vuonna 2001. 

Hänen julkaisunsa on lähtenyt leviämään kulo valkean tavoin Redditissä, jossa se on saanut yli 26 tuhatta ääntä. 

Lue Johnnyn tarina alapuolelta:

© Shutterstock

Taustatietoa: suoritin viimeistä vuottani high schoolissa, enkä koskaan ollut kaikista välkyin oppilas. Olin tasaisen varma 7-8 arvosanan oppilas, joka ei koskaan häiriköinyt tai aiheuttanut paheksuntaa koulussa. Tieto on tärkeä, sillä minulla ei ole vieläkään aavistusta, miksi kyseinen naisopettaja kohteli minua niin huonosti. 

Kyseinen opettaja oli työskennellyt jo yli 10 vuotta samassa koulussa ja häntä oltiin aina pidetty erittäin ilkeänä ja kylmänä. Koulun kuraattori piti häntä kuitenkin täydellisenä, eikä naisopettajasta tehtyihin valituksiin ikinä puututtu.

© Shutterstock

”Mrs Frank” opetti minulle matematiikkaa, jossa olin aina ollut huono. Kysyin siis usein häneltä kysymyksiä, sillä halusin oppia lisää. Useimmat kysymykseni olivat helppoja muiden mielestä, vaikka minusta ne tuntuivat  todelliselta rakettitieteeltä.

Opettajan ei ikinä tulisi tuomita oppilaidensa kysymyksiä, mutta Mrs Frank nolasi minut aina koko luokan edessä: ”ja katsokaas, täältä hidasälyinen oppilaamme jälleen tulee”,”Oho, olipas yllättävää, että et taaskaan ymmärtänyt mitään”,”Pitäisikö koko luokan jälleen edetä hitaasti vain sen vuoksi, että olet tyhmä?” — loukkauksia oli lukuisia muitakin. 

Pyysin koulun henkilökuntaa puuttumaan tilanteeseen useasti ja he lähettivät tarkkailijan luokkaan yhden päivän ajaksi. Tuona aikana Mrs Frank teki työnsä erittäin hyväsydämisesti, eikä ongelmista ollut tietoakaan. Heti, kun tarkkailijat lähtivät hän palasi samanlaiseksi akaksi. Sama tilanne jatkui noin puolen vuoden ajan, kunnes sain tarpeekseni. Kävin ostamassa kasettinauhurin ja äänitin salaa kaikki loukkaukset, joita opettaja tunnin aikana sanoi minulle ja muille. Joskus provosoin häntä tahalleni, jotta saisin kostettua samalla kaikki aiemmat loukkaukset, jotka olivat jääneet huomioimatta.

Kelataan eteenpäin vuoden loppuun ja istuin edelleen Mrs Frankin luokassa. Kysyin erään kysymyksen ja opettaja vastasi: ”olen opettanut tässä koulussa 10 vuoden ajan, eikä kukaan ole koskaan kysynyt mitään näin typerää.” Opettaja jatkoi tämän jälkeen tyynesti oppituntia, jonka aikana minä pakkasin ja lähdin kohti terveydenhoitajaa, jossa aioin irtisanoa itseni koulusta.(olin tuolloin 18-vuotias ja minulla oli oikeus tehdä niin)

Menin tämän jälkeen kotiin ja kokosin kaikki äänittämäni kasetit samalla nauhalle. Seuraavana päivänä lähdin koululle näyttämään koko henkilöstölle, millainen Mrs Frank oikeasti oli. Kuraattori kuunteli muutaman nauhan, jonka jälkeen hän halusi, että palaisin seuraavana päivänä näyttämään äänitteet samanaikaisesti kaikille opettajille. 

Seuraavat kohdat olivat elämäni parhaat minuutit:

Katselin, kun turhautuneet opettajat kuuntelivat nauhoja ja muuttuivat koko ajan kauhistuneemmiksi. Suurimmalla osalla heistä oli suu auki järkytyksestä ja parasta oli, kun huomasin Mrs Frankin ilmeen. Mrs Frank ymmärsi, että hän oli mokannut asiansa peruuttamattoman pahasti. 

© Shutterstock

Kasettien ansiosta hän mollasi itseään koko henkilökunnan edessä. Lopulta kasetit loppuivat ja henkilökunta oli kuullut tarpeeksi. Minulle sanottiin tämän jälkeen, että voin poistua huoneesta. 

Näin Mrs Frankin viimeisen kerran, kun hän poistui opettajahuoneesta kyynel silmässä. Katseemme kohtasivat käytävällä ja tarjosin hänelle ilkeimmän hymyn, jonka vain osasin tehdä. Palasin kouluun seuraavalla viikolla ja Mrs Frank oli saanut potkut.

Minua pidettiin sankarina, sillä olin saanut poistettua koko koulun ilkeimmän opettajan. Mrs Frankin oli lähes mahdotonta jatkaa uraansa opettajana, sillä sana hänen teoistaan levisi nopeasti. Olin tuhonnut kirjaimellisesti koko hänen uransa, sillä kukaan koko kaupungissa ei halunnut kouluunsa tällaista opettajaa.

Haluaisin vielä sanoa Mrs Frankille, että hän voi puolestani painua hiiteen, mikäli lukee tätä kirjoitusta. 

Yksikään oppilas ei ansaitse tällaista kohtelua koulussa. Jaa tämä kirjoitus Facebookissa, mikäli olet samaa mieltä!

 
 

Lue lisää aiheesta...