Eduskunnan eräkerhon karhujahti on nostanut valtavan kohun sosiaalisessa mediassa.
”Reppu selkään, en yhtään pelkää! Nyt mennään karhua kaatamaan”, lastenlauluyhtye Fröbelin Palikat toisteli aikanaan perheen pienimmille. Otso nukkuikin kappaleessa talviunta ja sai olla rauhassa. Toisin kävi eduskunnan eräkerhon metsästysretkellä, joka koitui yksivuotiaan kontion kohtaloksi.
Internetkohu oli valmis, kun seurueessa ollut kansanedustaja Jenna Simula (ps) julkaisi lopputuloksesta kuvan Facebook-tilillään sunnuntaina. Yli 20 ihmisen jahtiporukka poseeraa kuolleen eläimen ympärillä.
Vihaisten kommentoijien mielestä ihmismäärä on liian suuri saaliin kokoon nähden, yksilö on aivan liian pieni ruoaksi ja ryhmä ylpeilee tappamisella. Puolustajien mukaan jahti ja saalis ovat olleet laillisia, metsästys on tarpeen kannanhoidon vuoksi ja se on hyvä yhteisöllinen harrastus.
Simula on kommentoinut Facebookissa, että mikäli saalis on ”liian iso” tai sitä on enemmän kuin metsästäjiä, siitä seuraa somekiukku. Hänen mukaansa tänä päivänä somekiukku nousee joka tapauksessa, jos ylipäänsä julkaisee metsästyskuvan.
– Nyt kiukun aiheeksi näyttää riittävän myös ”liian pieni saalis” ja ”liian iso metsästysporukka”. Huh huh, hän kirjoittaa.
Newsner kysyi karhujahdin ympärille nousseesta skandaalista Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessorilta Ilpo Kojolalta ja Turun yliopiston eläinympäristötieteen dosentilta Elisa Aaltolalta. Kojola kommentoi asiaa riistaekologian kannalta, Aaltola eläinetiikan.
Laillinen saalis
Juridiikan näkökulmasta jahdissa ei ole ongelmaa. Ilpo Kojolan arvion mukaan kyseessä on noin 1,5-vuotias erauspentu, joka on lähtenyt emonsa luota omille teilleen. Hän perustaa näkemyksensä painoon. Saaliin painoksi on ilmoitettu 60 kiloa. Alle vuoden ikäiset pennut painavat yleensä noin 40 kiloa.
– Se vaikuttaa yksivuotiaalta. Vuotta nuoremmat karhut ovat rauhoitettuja metsästysasetuksessa. Vuoden täyttäneet eivät ole. Karhunpennut syntyvät kevättalvella, joten tämä on ollut noin 1,5-vuotias.
Kojola sanoo, että yksivuotisia on karhusaaliissa vuosittain paljon. Metsästykseen liittyy kuitenkin eettistä pohdintaa.
Ruotsin lainsäädännön mukaan perheryhmät ovat rauhoitettuja riippumatta emoaan seuraavien jälkeläisten iästä. Tarkoitus on muun muassa vähentää sitä, että metsästäjät ampuisivat vuotta nuorempia pentuja.
Kojolan mukaan se on kuitenkin vaikuttanut jonkin verran laskevasti Ruotsin karhukannan pentutuotantoon. Kannassa on nyt aiempaa enemmän naaraita, jotka saavat pentuja harvemmin kuin joka toinen vuosi, mikä on Suomen naaraskarhujen yleisin lisääntymistahti.
– Jos ampuu yksivuotiaan, on vaikutus karhukantaan paljon pienempi kuin jos ampuu aikuisen naaraan. Nuorella olisi vielä monta vuotta edessään, ja se voisi kuolla muustakin syystä ennen lisääntymisikää.
Urosten saalistaminen vaikuttaa kantaan vähemmän kuin naaraiden. Kojola sanoo, että valtaosa Suomen karhusaaliista on uroksia. Tosin sekin on riippuvaista yksilön iästä.
– Aikuisen valtauroksen poistuminen tekee tilaa uusille. Ne saattavat vaikuttaa vahingollisesti pentutuotantoon, kun ne haluavat tappaa pentuja saadakseen naaraan uudestaan kiimaan. Karhunmetsästyksessä on monta ulottuvuutta.
”Elämysten hakemista”
Suomessa metsästetään mesikämmeniä joka tapauksessa, metsissä on tietyt kiintiöt ja toiminta on tarkkaan säädeltyä. Jos metsästysasetusta ei ole rikottu ja saalis on laillinen, Ilpo Kojola ei näe kovin perusteltuna eduskunnan eräkerhon niskaan syydettyä arvostelua.
– En saa tähän hirveää dramatiikkaa sinänsä.
Elisa Aaltola saa. Myös hän korostaa, että asiassa on monta ulottuvuutta. Yksi on se, että Suomessa on suuri metsästyskriittinen väestönosuus, joka nostaa ongelmakohtia esiin. Keskeisiä kysymyksiä ovat, miksi metsästetään? Minkä vuoksi eläimiä tapetaan? Miten se tehdään? Miten se tuodaan esille?
– Varmasti moni ymmärtää, jos on pakko syödä lihaa, on parempi, että se on luonnossa kasvaneen eläimen lihaa kuin vaikka tehotuotettua. Moni on ilmaissut, että tuntuu aika turhalta tappaa erauspentu, koska motiivi vaikuttaa olevan ihan jotain muuta kuin perinteinen suomalaisugrilainen kansanperinne.
Aaltolan mukaan kyse on ollut elämysten hakemisesta. Hän huomauttaa, että kansanedustajat ovat itsekin tuoneet sosiaalisessa mediassa esiin, miten hieno kokemus oli ja kuinka metsästys on niin hauska harrastus.
– Se on eettisesti paljon ongelmallisempaa kuin vaikka ruoaksi tappaminen. Kyllähän tutkitusti kognitiivisesti kyvykkään yksilön tappaminen elämyksen etsimiseksi on kyseenalaista.
Trofeekuvan asetelmaa Aaltola pitää jopa irvokkaana. Hän kyseenalaistaa ilmiön laajemmin. Yleensä otoksissa on mukana tapettu eläin tai joku sen ruumiinosa. Euroopassa kuvien perinteet tulevat pitkälti Britanniasta.
– Se on ollut keino osoittaa omaa statusta. On yritetty kertoa, että henkilö on kyllin varakas metsästääkseen, matkustaakseen vaikka Afrikkaan tai on niin voimallinen, että pystyy tappamaan tietynlaisen eläimen.
Asetelmaan liittyy Aaltolan mukaan myös valta. Muille ihmisille osoitetaan varallisuutta, mutta kuvissa saaliin korostettu passiivisuus, nujertaminen ja kuolema ulottavat valtasuhteen myös eläimiin. Metsästäjä saattaa asettaa sen päälle kiväärin tai jalan.
Politiikka mukana
Elisa Aaltolan mukaan asenteet eläimiä kohtaan ovat muuttuneet myönteisemmiksi. Wanhan ajan brittiläinen metsästysmeininki ei enää käy, vaan se herättää voimakkaita reaktioita ihmisten keskuudessa.
Aaltolalla on näkemys myös kannanhoitoasiaan. Hän huomauttaa, että kyseessä on poliittinen, eettinen ja ideologinen kysymys. Yksinkertaistettuna: Kuinka suuri kanta halutaan? Luonnonvarakeskus on arvioinut, että ennen metsästyskautta Suomessa on 1740–1925 yksilöä.
– Luonnonsuojelujärjestöt ja -biologit ovat ehdottaneet, että Suomeen mahtuisi paljon suurempi suurpetokanta. Meillä on tehty poliittista päätöksentekoa, missä kannat on haluttu pitää varsin pieninä.
Esimerkkinä Aaltola mainitsee ennätyssuuren metsästyskiintiön vuodelta 2021. Sanna Marinin (sd) hallituksen maa- ja metsätalousministerin Jari Lepän (kesk) johdolla lupa myönnettiin jopa 457 karhun kaatamiseen. Kaudelle 2023–2024 se on 180 karhua.
– Maa- ja metsätalousministeriö perusteli vuoden 2021 kiintiötä raporteissaan sillä, että ihmiset eivät halua karhuja enempää. He olettivat, että kansa ei jotenkin tahdo karhuja mökkipaikkakunnalleen tai jotain muuta. Tästähän ei ole mitään näyttöä tai tutkimustietoa.
Aaltolan mukaan osa metsästäjistä näkee karhun kilpailijana etenkin kun puhutaan hirvieläimistä. Hän arvioi, että se selittää osin tiettyjen tahojen halua pitää kanta pienenä.
Dosentti sanoo, että metsästysmuotojen välillä on tosi suuria eroja. Kyttäämällä tapettu eläin ei välttämättä kärsi niin paljon kuin etenkin koirien kanssa jahdattu eläin. Aaltolan mukaan karhunmetsästyksessä koirat ovat tyypillisiä.
– Laukaus ei myöskään aina tapa heti. Etenkin ison karhun kuolema saattaa kestää tovin. Itse eläineetikkona ajattelen, että jos haluamme olla moraalisesti valveutuneita ja huomioida myös eläinten näkökulman, silloin emme halua etsiä elämyksiä tappamisesta. Vaikka tappaa joskus pitäisikin.
