Nyt se on varmaa: Lihansyönti loppuu Helsingin tilaisuuksissa – kahviin jatkossa vain kauramaitoa

Helsinki tiedotti tiistaina 2. marraskuuta, ettei kaupungin tilaisuuksissa enää tarjoilla lihaa.

Kaupungin toimesta järjestetään jos jonkinlaista kokousta, seminaaria, työpajaa ja yleisötilaisuutta joista useisiin sisältyy tarjoiluja.

Tästä lähtien Helsinki pyrkii varmistamaan, että tarjoilut ovat ympäristön kannalta kestäviä ja niinpä 1.1.2022 alkaen edellämainittujen tyyppisissä tilaisuuksissa tarjoillaan ainoastaan sesongin mukaista kasvisruokaa ja vastuullisesti pyydettyä lähikalaa.

Kahvimaitona käytetään tästä lähtien kauramaitoa.

Linjauksessa mainitaan myös erikoisruokavalioiden huomioiminen ja kertakäyttöastioista sekä juomapulloista luopuminen.

Tilaisuuksiin kutsutuilta pyydetään jatkossa myös sitovat ilmoittautumiset ruokahävikin vähentämiseksi.

Kuva: Pixabay

Hyvinperusteltu poikkeus vahvistaa säännön

Pormestarikunnan tai muun kaupungin ylimmän johdon järjestämissä korkean tason vierailuissa tai vastaavissa tilaisuuksissa voidaan jatkossa tehdä poikkeus ”perustelluista syistä”.

– Eläinperäisten tuotteiden käytöllä ja ylipäätään raaka-aineiden valinnoilla on suuri merkitys tarjoilujen tuottamaan ympäristövaikutukseen. Siihen vaikuttavat myös muun muassa ruoan valmistus, pakkaaminen, kuljetukset, ja syntyvä hävikki. Kaupungin tilaisuuksissa ruokahävikkiä muodostuu lähinnä viime hetken peruutuksista johtuen, tiedotteessa kerrotaan.

Kuva: Pixabay

Ympäristönäkökulman lisäksi Helsinki pitää tärkeänä myös sosiaalisen ja taloudellisen vastuun kantamista. Helsingin kaupunki onkin ollut vuodesta 2013 asti Reilun kaupan kaupunki, mikä huomioidaan kaupungin tilaisuuksien tarjoiluissa.

Mitä tunteita tämä herättää sinussa? Kerro Facebookin kommenteissa!