Nuoripari lähetti kuvan anopille – siitä kuitenkin paljastui intiimi yksityiskohta, joka sai kaikki punastumaan

Sitä haluaa tietysti hyvän suhteen vanhempiensa kanssa – niin omien kuin muiden vanhempien. Elämän pienten mukavien hetkien jakaminen on monille luonnollista. Mutta samalla on rajansa sille, mitä haluaa äidin, isän tai appivanhempien tietävän…

Lue myös: Teinit kieltäytyivät siivoamasta huoneitaan – äidin nerokas ratkaisu on saanut miljoonat nauramaan kippurassa

Lue myös: Vauva tapaa isänsä identtisen veljen ensi kertaa – katso hämmentynyt reaktio on ihastuttanut miljoonia

Asun itse eri kaupungissa kuin vanhempani, joten minulle on erityisen tärkeää pitää heihin yhteyttä puhelimitse ja viestein.

Mahdollisuus jakaa ajatuksia ja tapahtumia elämästä perheensä kanssa on jotain, jota arvostan suuresti, enkä ole yksin mielipiteeni kanssa. Samalla on tiettyjä asioita, jotka haluaa pitää hieman yksityisempinä.

Kysy vaikka Maison Vallancelta. Hän oli saanut äidiltään lahjaksi paidan jonka oli sittemmin vahingossa hävittänyt. Asia harmitti sekä lahjan saajaa, että antajaa.

Pari viikkoa myöhemmin paita kuitenkin löytyi!

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Tietysti Maison halusi kertoa hyvän uutisen rakkaalle äidilleen. Niinpä hän otti paidasta kuvan, kun hänen tyttöystävänsä Meghan makasi leveästi hymyillen ja piteli sitä sängyssä. Sitten hän lähetti kuvan äidilleen, Meghanin anoppille.

Likainen yksityiskohta kuvassa

Maison käytti myös tilaisuutta hyväkseen ja julkaisi kuvan sosiaalisessa mediassa tekstillä: ”Meghan on tässä kuvassa liian söpö että voisin olla julkaisematta sitä!”. Mutta yksi valokuvan yksityiskohta sai hänen ystävänsä punastumaan – ja tuhannet muut nauramaan ääneen.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Vain minuutin kuluttua ystävä kommentoi: ”Tulen ehkä katumaan, että kysyn tätä, mutta mikäs tuo köysi on…?”.

Koska jos katsot sängyn yläpuolelle, siinä on punainen köysi. Pariskunta on tainnut harrastaa hiukan tuhmempia lemmenleikkejä hetki ennen kuvan ottamista – ja sitten unohtanut poistaa todisteet ennen kuvan ottamista.

Maison ja Meghan ovat kuitenkin päättäneet vain nauraa tälle kaikelle. Noloa toki – mutta tehty mikä tehty.

Jaa tämä artikkeli jos se sai hymyn huulillesi!