Ihmisillä on nykyään niin kovin kiire. On kiire töihin ja töistä kotiin. Kiire kauppaan ja harrastuksiin. Usein unohdamme pysähtyä ja katsoa ympärillemme. Unohdamme, että aika on kallisarvoista, eikä menetettyä aikaa voi koskaan saada takaisin. Jonain päivänä kaikista meistä tulee vanhoja ja silloin tämän päivän kiireet voivat tuntua mitättömiltä.
Usein unohdamme, että vanhuksetkin ovat samanlaisia ihmisiä, joita me olemme tänään. Se, että sinulla on ikää, ei tarkoita sitä, että sinulla ei olisi samanlaisia tunteita tai tarpeita, joita nuorimmilla on. Me nuoremmat vain tuppaamme unohtamaan tämän kaiken kiireen ja pärjäämisen keskellä. Unohdamme katsoa ympärillemme ja huomioimaan ihmisiä, jotka tarvitsevat meitä.
Tämä tarina on tosi ja se on hyvä osoitus siitä, kuinka tärkeää lähimmäisen rakkaus on ja kuinka se voi muuttaa koko elämän.
Tämä tässä on Tara Wood. Hän ja hänen nelivuotias Norah tyttärensä kokivat, jotain sellaista mikä heidän mielestään oli kertomisen arvoista ja tämän vuoksi he halusivat jakaa tarinansa kaikille muillekin.
”Kun hain tyttäreni päiväkodista hän kertoi minulle autossa kuinka hän tykkää vanhoista ihmisistä”, Tara sanoo.
”Vanhat ihmiset ovat parhaita, koska he kävelevät yhtä hitaasti, kuin minä. Heidän ihonsa on myös pehmeä, kuten minullakin. He kuolevat pian, joten aion rakastaa heitä niin paljon, kuin pystyn ennen sitä”, Norah sanoi.
Vaikka viimeinen lause olikin surullinen, teki tyttären sanoma kuitenkin suuren vaikutuksen Taraan ja hän päätti postata sanat Facebookiin.
”Minulla ei ollut aavistustakaan, kuinka paljon hän oikeastaan tarkoitti sanomaansa”, Tara toteaa.
”Seuraavana päivänä oli Norahin 4-vuotis syntymäpäivä ja tytär kysyi, josko voisimme poiketa ruokakaupassa ostamassa kuppikakkuja, joten lähdimme yhdessä kauppaan”, Tara kertoo.
”Kun olimme löytäneet kuppikakut pysähdyin vielä ale-osastolle katselemaan tarjontaa. Yhtäkkiä kuulen tyttäreni huikkaavan ostoiskärryistä: Hei vanhus! Mulla on tänään synttärit!”
”Minua hävetti, että tyttäreni oli osoitellut ja kutsunut tuntematonta vanhukseksi, ja halusin hyssytellä häntä olemaan hiljaa”, Tara jatkaa.
Iäkäs mies kääntyi Norahia päin ja sanoi: ”No hei vaan pikkuinen! Kuinkas paljon sinä täytätkään?”
Norah ja vanha mies juttelivat hetken, kunnes molemmat lähtivät omiin suuntiin.
”Hetkeä myöhemmin, tyttäreni kääntyi ja kysyi minulta: Voisinko saada kuvan vanhuksen kanssa? Minusta se oli niin hieno ja söpö ele, että lupasin hänelle kysyä asiaa mieheltä”, Tara jatkaa.
He löysivät miehen muutaman hyllyn päästä, ja Tara kysyi, voisiko ottaa tästä kuvan tyttärensä kanssa.
Hämmästyneenä mies otti muutaman askeleen taaksepäin ja ihmetteli, että tyttö haluaa ottaa kuvan hänen kanssaan. Hän kuitenkin suostui ja äiti nappasi kuvan tyttärestään ja vanhasta miehestä.
Tyttö piti vanhaa miestä kädestä ja antoi suukon vanhuksen ryppyiselle kämmenelle. Vanhus säteili ilosta. He jatkoivat juttelua, kuin vanhat ystävykset.
”Kysyin miehen nimeä, ja hän vastasi olevansa Dan”, Tara sanoo.
”Kun kiitin miestä siitä, että hän oli viettänyt hetken pienen syntympäiväsankarini kanssa, hänen silmänsä kostuivat kyynelistä ja hän kiittikin yllättäen meitä. Hän sanoi, että tämä on ollut paras päivä pitkään aikaan”, sanoo Tara.
Tara oli liikuttunut kohtaamisesta ruokakaupassa ja postasi tarinansa Facebookiin.
Myöhemmin illalla Tara sai viestin henkilöltä, joka oli tunnistanut Danin Facebook-postauksesta. Viestissä sanottiin, että Danin vaimo Mary oli menehtynyt ja Dan oli ollut hyvin yksinäinen siitä asti.
”Pyysin Danin numeron ja soitin hänelle muutaman päivän päästä”, Tara sanoo.
”Myöhemmin kävimme kylässä Danin luona. Hän oli käynyt parturissa, ajanut parran ja siivonnut kodin. Hän oli myös laittanut piirustuspaperia ja värikyniä valmiiksi Norahille ja pyysi tytärtäni piirtämään hänelle kuvan, jonka hän voisi ripustaa jääkaapin oveen”, Tara jatkaa.
He päätyivät viettämään Danin kanssa monta tuntia.
Kun he kävelivät yhteisen lounaan jälkeen ulko-ovelle, kaivoi Dan taskustaan taskuveitsen ja poimi ainoan kukkapenkissä olleen punaisen ruusun, siivosi sen piikeistä ja ojensi sen Norahille.
”Norah kyselee Danista päivittäin. Hän miettii josko Dan on yksinäinen ja tarvitsisi seuraa, tai onko hänen jääkaapissa juustoa voileipien väliin laitettavaksi”, Tara sanoo.
Myös Dan ajattelee Norahia päivittäin. Vaimonsa kuoleman jälkeen hän ei ole nukkunut kokonaan yhtäkään yötä, mutta Norahin tapaamisen jälkeen hän nukkui jälleen kuin tukki.
”Norah paransi minut”, Dan sanoi.
Tämä sai Taran silmäkulmat kyyneliin.
”Näiden kahden ihmisen välissä on 78 vuotta, mutta se ei estänyt tämän kauniin ystävyystarinan syntymistä. Jotenkin heidän sydämensä vain löysivät toisensa”, Tara kertoo.
Tara ja Norah ovat luvanneet Danille käyvänsä hänen luona tästä lähtien joka viikko. Vaikka kyseessä olisi vain nopea pyrähdys tai pidempi kahvitteluthetki pullapitkon kera, he pitävät lupauksensa. He myös pyysivät Danin viettämään Kiitospäivää heidän kanssaan.
”Halusi hän tai ei, hän on nyt osa meidän perhettä, ja kuten nelivuotias tyttäreni sanoi: aiomme rakastaa häntä niin paljon, kuin vain voimme. Joskus ventovieraalle jutteleminen voi tuoda mukanaan jotain sellaista, mikä muuttaa koko elämän”, Tara toteaa.
Tämä tarina on upea opetus siitä, miten joskus on hyvä pysähtyä ja katsoa ympärilleen – lähellämme voi olla monia jotka tarvisisivat apuamme. Jaa tämä hieno tarina rakkaimpiesi kanssa!
