Naisen hengenvaarallinen tempaus tallentui videolle – kiipesi leijonan aitaukseen ja alkoi härnäämään sitä

Tilanne tapahtui viime lauantaina New Yorkissa sijaitsevan Bronxin eläintarhassa. Nainen sai täysin järjettömän idean ja kiipesi leijona-aitaukseen. Silminnäkijät sanoivat, että he näkivät yhtäkkiä naisen hyppäävän aitaukseen. Ainoa asia, joka erotti naisen ja leijonan oli metrin syvyinen vallihauta.

Eläintarhassa vieraillut Hernan Reynoso taltioi vaarallisen tilanteen videolle. Nainen seisoo, tanssii ja vilkuttelee leijonalle härnäävään sävyyn. Leijona säilyttää hermonsa eikä osoita saalistukseen viittavia merkkejä. Se kuitenkin hermostui ja karjui kovaäänisesti. Siinä vaiheessa Reynoso lopetti kuvaamisen ja poistui paikalta vaimonsa ja lapsensa kanssa.

Eläintarha: ”olisi voinut johtaa vakaviin vahinkoihin tai kuolemaan”

On sanomattakin selvää, että naisen käytös oli järjenvastaista. Nainen saatiin aitauksesta turvallisesti ilman vammoja. Eläintarhan henkilökunta saattoi naisen pois eläintarhasta. CBS-sivuston mukaan viranomaiset etsivät nyt naista, sillä häntä saatetaan syyttää luvattomasta kuljeskelusta.

”Aidat ja säännöt ovat sitä varten, jotta voimme pitää vierailijat, henkilökunnan sekä eläimet turvassa”, Bronxin eläintarha kommentoi tapahtunutta tiedotteessaan.

Exit mobile version