He pitivät leijonaa vangittuna 20 vuoden ajan, sitten hän saapui paikalle ja teki ainoan oikean ratkaisun

Maailmassa on tuhansia eläimiä, jotka elävät surkeissa olosuhteissa sirkuksissa, eläintarhoissa tai esityksissä. 

Tällaiset eläimet eivät yleensä koskaan saa kokea vapautta, kun ne joutuvat elämään koko elämänsä neljän seinän sisällä. 

Mufasa löydettiin kahlittuna lava-auton kyydistä. Leijona oli elänyt tällä tavalla 20 vuoden ajan ja pakotettu tilanteisiin, joita se ei olisi missään nimessä ikinä ansainnut. 

Lähde: Youtube

Mufasalla oli kuitenkin onni onnettomuudessa – hänen tilanteensa parani. Vuonna 2015, eläinsuojelujärjestö onnistui vapauttamaan leijonan useiden kuukausien uurastuksen jälkeen. Eläinsuojelujärjestö löysi leijonan, kun he yrittivät sulkea koko perulaisen sirkuksen. 

Mufasa voi tänä päivänä paremmin. Leijona ei joudu enää elämään epävarmuudessa, pelossa tai hyväksikäyttävien ihmisten alaisuudessa. Sen sijaan Mufasa saa viettää viimeisiä elinvuosieen villissä elinympäristössä, johon kaikki muutkin eläimet kuuluvat. 

Voit katsoa alla olevasta videosta, kun Mufasa ottaa ensimmäiset askeleensa kohti vapautta! 

Yhtäkään eläintä ei tulisi pitää vankeudessa. Jaa tämä, mikäli vastustat tämänkaltaisen sirkusten toimintaa! 

Exit mobile version