Tweet about this on Twitter Pin on Pinterest Share on Facebook

Nainen yllätti isäpuolensa totaalisesti täydellisellä isänpäivälahjalla. Lahja oli kiitos hienosta lapsuudesta.

Kalifornialaisen Kristin Russellin ensimmäiset muistot isäpuolestaan nimeltä Dave ovat peräisin hetkistä kun Dave leikki hänen kanssaan barbeilla ja luki hänelle tarinoita. Myöhemmin Dave valmensi aina Kristinin softball-joukkuetta ja oli paikalla kaikissa tytön karateturnauksissa. Dave oli Kristinille erinomainen isähahmo. Vuosia sitten Dave joutui uhraamaan jotakin itselleen hyvin tärkeätä: saadakseen kokoon tarpeeksi rahaa Kristinin äidin ja itsensä häitä varten, hän joutui myymään rakkaan vuoden 1973 Porsche 914-autonsa. Vaikka hän ei jälkeenpäin katunut auton myymistä, hän kyllä ikävöi sitä. Kun Kirstin sitten aikuisena alkoi miettiä miten voisi kiittää isäpuoltaan hienosta lapsuudestaan, hän tietysti ajatteli Porschea. Vaati kuitenkin melko pitkän ajan, ennen kuin Kristin sai tilaisuuden lahjoittaa sellaisen isäpuolelleen. Hän oli säästänyt tarpeeksi rahaa ollessaan sijoitettuna ulkomailla USA:n armeijan komennuksella, mutta kesti kolme vuotta ennen kuin hän löysi hyvässä kunnossa olevan, samanlaisen Porschen kuin mitä Davella aikoinaan oli. Odotus kuitenkin kannatti, kun näemme Daven ilmeen hänen kuullessaan olevansa pihalleen ilmestyneen, vuoden 1973 Porsche 914:n omistaja! Ensin hän vain ihastelee autoa, ja kysyy sitten ”Kenen se on?” Yllätys on melkoinen.

Jos sinäkin iloitsit Kristinin hienosta lahjasta isäpuolelleen ja tämän reaktiosta, jaa tämä juttu.

Tykkää Newsneristä Facebookissa!

 

Lue lisää aiheesta...