Nainen kadotti $10 000 arvoisen sormuksen – murtui kyyneliin kuultuaan, mitä 6-vuotias tyttö oli tehnyt

Harvat asiat ovat yhtä ahdistavia, kuin jonkin todella kallisarvoisen kadottaminen. Asiaa pahentaa entisestään jos esineellä lisäksi on tunnearvoa jota tietenkään ei voi korvata millään.

Ei siis ole vaikeaa ymmärtää, miksi eräs yhdysvaltalaisnainen joutui paniikin valtaan hukattuaan vihkisormuksensa – sen lisäksi, että koru oli maksanut noin kymppitonnin, oli hänen tyttärensä määrä periä se.

Ohiolaisen Caitlin Adkinsin vihkisormus oli maksanut vaatimattomat 10 000 dollaria eli hiukan alle 9000 euroa.

Hinta ei kuitenkaan ollut syy, jonka vuoksi koru oli niin arvokas Caitlynille, vaan se, että hän sai sen suurelta rakkaudeltaan ja tarkoitus oli, että sormus siirtyisi sukupolvelta toiselle, raportoi Little Things

Tämä unelma kuitenkin näytti haihtuvan, kun Caitlyn eräänä päivänä tuli kotiin ja huomasi, että vihkisormus oli poissa.

Kuva: Shutterstock

Kallisarvoinen sormus

Caitlyn oli päivällä ollut lastensa kanssa puistossa. Hän muisti riisuneensa kaikki sormuksensa levittäessään aurinkovoidetta lapsiinsa.

Kun Caitlyn sitten tuli kotiin ja tajusi, että hänen sormuksensa olivat kadonneet, hän ymmärrettävästi panikoi.

Hän pyysi miestään palaamaan puistoon tutkimaan wc-tilat – mutta miehen saapuessa puistoon, oli käymälän ovi jo lukittu yötä varten.

Koska sormuksesta näki heti, ettei kyseessä ollut mikä tahansa markettihely oli Caitlyn varma, ettei se koskaan löytyisi.

Kuva: Shutterstock

Oli päätynyt kuusivuotiaan käsiin

Caitlyn ei voinut kuin istua sängyllään murheen murtamana samalla kun hänen miehensä soitti poliisille pyytääkseen heitä avaamaan puiston käymälän oven, jotta hän voisi etsiä sormusta sieltä.

Silloin poliisi kertoi heille ilouutisen – joku oli tuonut heille sormuksen!

– Hän sanoi, että joku oli tuonut sormuksia poliisiasemalle sinä päivänä. Minä istuin sängyllä lasten kanssa ja vain itkin. Kun hän kertoi uutiset, olin niin onnellinen, mutta samalla minun oli vaikea uskoa sitä todeksi. Minun tätyti saada tietää, kuka sormukset oli löytänyt, Caitlyn muistelee.

Löytäjä osoittautui kuusivuotiaaksi tytöksi, joka oli halunnut ”tehdä oikean asian”

– Löysin Caitlynin sormukset vessasta. Sanoin, että luulen niiden kuuluva prinsessalle, sankarillinen kuusivuotias kertoo Little Thingsille.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Tämän kuusivuotiaan vanhemmat voivat olla ylpeitä!