Nainen ihmetteli tavaroiden katoamista asunnostaan – silloin kaapista kuuluneet sanat paljastivat karmivan totuuden

Oma koti on se paikka, jossa ihmisen pitäisi tuntea olonsa kaikkein turvallisimmaksi koko maailmasta. Koti on se paikka, jossa rentoudumme ja rauhoitumme ilman ylimääräisiä huolia.

Joskus koti voi kuitenkin muuttua myös pelottavaksi paikaksi. Niin kävi tämän nuoren naisopiskelijan tapauksessa, joka on nyt kuohuttanut ympäri maailmaa.

Yhdysvalloissa Pohjois-Carolinan yliopistossa Greensborossa opiskeleva nuori nainen oli ihmetellyt jo jonkin aikaa, minkä takia hänen asunnossaan olevat tavarat tuntuivat katoavan ja liikkuvan itsekseen.

Nainen kertoo Fox 8 -kanavalle pohdiskelleensa päässään jopa sitä vaihtoehtoa, että kodissa olisi kummitus, joka siirteli tavaroita.

Hän ei osannut kuvitella mitään muuta, sillä oli aina lukinnut tarkasti ovensa lähtiessään ulos, eikä asunnossa ollut mitään sisään tunkeutumisen merkkejä.

Shutterstock

Karmiva vastaus kaapista

Nyt lauantai-iltapäivänä nainen oli jälleen asunnossaan, kun hän yllättäen kuuli omituisen äänen vaatekaapistaan. Hämmentynyt nainen kuvitteli aluksi, että kenties asuntoon oli päässyt jokin eläin rapistelemaan paikkoja.

– Kuulin rapinaa vaatekaapistani. Se kuulosti siltä, kuin kaapissa olisi ollut pesukarhu, nainen kertoi BuzzFeed Newsin mukaan Fox8:lle.

– Kysyin ääneen ’Kuka siellä on?’ Ja silloin joku vastasi ’Minä.’

Tuntematon mies oli pukenut naisen vaatteet ylleen

Järkyttynyt nainen ei voinut uskoa korviaan. Hänen kaapissaan oli todella joku, joka oli nyt vastannut hänen kysymykseensä.

– ’Minä täällä, Drew’ hän vastasi. Avasin vaatekaapin oven ja siellä hän oli pukeutuneena minun vaatteisiini, järkyttynyt nainen kertaa tapahtumia.

Kaapista löytyi 30-vuotias tuntematon mies, joka oli pukeutunut naisen vaatteisiin ja oleskeli siellä ymmärtämättä, mikä tilanteessa oli omituista.

Paikalle hälytetty poliisipartio haki miehen pois opiskelija-asuntolasta ja kuljetti tämän poliisiasemalle. Mies ei raporttien mukaan ollut väkivaltainen tai uhkaava.

Hänet tunnistettiin myöhemmin 30-vuotiaaksi Andrew Clyde Swoffordiksi.

Swofford pidätettiin epäiltynä murtautumisesta, identiteettivarkaudesta, varkaudesta, varastetun omaisuuden hallussapidosta sekä oikeuden pakoilusta aiempiin rikoksiin liittyen.

Poliisi epäilee komerossa asustelleen miehen päässeen sisään asuntoon lukitsemattoman ikkunan kautta. Kyse oli toisesta tapauksesta lyhyen ajan sisällä, kun samaisesta asuntolasta oli löydetty asiattomia oleskelijoita.

Tilanteesta ymmärrettävästi järkyttynyt nainen ja hänen asuinkumppaninsa olivat molemmat pois tolaltaan tapauksen jälkeen ja suunnittelevat muuttoa pois.

Olipa järkyttävä tapaus. En edes osaa kuvitella, miten itse reagoisin vastaavassa tilanteessa, jos kodistani löytyisi täysin tuntematon mies vaatekaapista. Onneksi tässä tapauksessa tilanne päättyi ilman suurempia vahinkoja. Tapaus olisi voinut helposti saada myös paljon traagisemman käänteen.