MTV:n uutisankkuri Keijo Leppänen jäi eläkkeelle

Vuosikymmeniä suomalaisille uutisia lukenut uutisankkuri Keijo Leppänen ja maanantaina eläkkeelle tehtyään pitkän työuran MTV Uutisten parissa.

Maanantaina 30. syyskuuta tuli päätökseen yksi iso osa suomalaista tv-uutisten historiaa, kun 30 vuoden ajan ruudussa esiintynyt MTV Uutisten uutisankkuri Keijo ”Keke” Leppänen jäi eläkkeelle.

Pitkän työuransa aikana liki 9500 uutislähetystä vetänyt Leppänen esiintyi uutisankkurina viimeisen kerran maanantaina MTV:n Kymmenen uutisissa.

Hänen ankkuriparinaan viimeisessä lähetyksessä toimi pitkäaikainen kollega Maija Lehmusvirta.

Lähetyksessä nähtiin mukana myös vierailemassa Leppäsen vanha kollega ja toinen arvostettu entinen uutisankkuri, Pirjo Nuotio.

Leppäsen viimeinen lähetys kiinnosti suomalaisia valtavalla tavalla ja MTV:n mukaan maanantain kymmenen uutiset tavoittivat kaiken kaikkiaan 1 033 000 katsojaa. Finnpanelin mittauksen mukaan keskikatsojamäärä oli 819 000.

Keijo Leppänen jäi eläkkeelle

Suomalaisten rakastama uutisankkuri ehti työuransa aikana lukea uutisia televisiossa parin kymmenen ankkurinparin kanssa. Monille katsojille Leppänen on tullut tutuksi myös pukeutumisestaan ja etenkin miehen kaulaa lähetyksissä useimmiten koristaneista ruseteista.

Viimeisen lähetyksensä päätteeksi Leppänen hyvästeli katsojat koskettavin sanoin.

– Olen hämmästynyt, liikuttunutkin ja äärimmäisen kiitollinen. Kiitos teille hyvät katsojat näistä vuosikymmenistä kanssanne ja kanssani, Leppänen aloitti.

Keijo Leppänen jäi eläkkeelle uutisankkurin työstä.
Kuva: All Over Press / Tomi Natri

– Aika on arvokasta ja te olisitte voineet käyttää sen muutenkin, kuin katsomalla uutisia. Arvotan valintaanne ja toivon hartaasti, että kiirehditte jatkossakin kotiin kymmeneksi.

Omaan tuttuun tyylinsä Leppänen sai ujutettua viimeisiin sanoihinsa mukaan myös hauskuutta vitsin muodossa. Moni katsoja on vuosien varrella saanut naureskella sille, millaisilla spontaaneilla tavoilla Leppänen on lähetysten lopussa kommentoinut uutiskevennyksiä.

– Tämä toimitus hoitaa teille uutiset ketterästi ja luotettavasti myös tulevaisuudessa. Voi toki olla, että kevennysten kommentointiin tulee pieni laadullinen notkahdus, mutta se menee ohi jouluun mennessä.

– Aivan samalla tavalla kuin katoaa tuo surumielinen katse Maijan silmistä. Samalla aikataululla, Leppänen totesi pilke silmäkulmassa kollegalleen.

Yksi aikakausi todella päättyy nyt, kun Leppänen jää pois uutisankkurin tehtävistä. Millaisia muistoja sinulla on ”Kekeen” liittyen? Kerro meille Facebookin kommenttiosiossa!

Lähetetään nyt vielä kertaalleen yhdessä kaikki terveisiä Kekelle ja toivotetaan miehelle leppoisia eläkepäiviä – hän on sen ehdottomasti ansainnut.

 

Lue lisää aiheesta...