Opettaja päätti kertoa oppilailleen tarinan merellä uponneesta matkustajalaivasta.
Laivalla oli mukana pariskunta, joka onnistui pääsemään pelastuveneelle asti, mutta siellä he huomasivat tilaa olevan vain yhdelle heistä.
Voimme kaikki pohdiskella tämän tarinan herättämiä mietteitä – ja oppia siitä jotakin.
Risteilijäalus kaatui merellä. Mukana oli pariskunta, jonka onnistui päästä pelastusveneelle. Siellä he kuitenkin huomasivat, että vain toiselle heistä olisi tilaa veneessä.
Silloin mies työnsi vaimonsa taakseen, ja hyppäsi itse pelastusveneeseen.
Vaimo jäi seisomaan uppoavaan laivaan ja huusi miehelleen yhden lauseen. Silloin opettaja kysyi luokalta: “Mitä luulette hänen huutaneen?”
Oppilaat huusivat innoissaan: “Vihaan sinua! Olin sokea!”
Sitten opettaja huomasi pojan, joka istui hiljaa paikoillaan. Hän pyysi poikaa vastaamaan, ja tämä vastasi: “Mielestäni nainen olisi voinut huutaa pidä huolta lapsestamme!”
Opettaja yllättyi, ja kysyi pojalta: “Oletko kuullut tämän tarinan ennen?”
Poika puisteli puisteli päätään ja sanoi: “En, mutta niin minun äitini sanoi isälleni ennen kuin hän kuoli sairauteen.”
Opettaja valitteli ja totesi vastauksen olevan oikein.
Laiva upposi, mies meni kotiin ja kasvatti hänen ja hukkuneen vaimonsa tyttären yksin.
Vuosia miehen kuoleman jälkeen tytär löysi tämän päiväkirjan järjestellessään isänsä tavaroita.
Selvisi, että jo ennen kohtalokasta risteilyä hänen äidillään oli diagnosoitu terminaalivaiheessa oleva sairaus. Siksi siis isä ryntäsi äidin edelle viime hetkellä pelastusveneeseen noustaessa.
Isä kirjoitti päiväkirjassaan: “Kuinka toivoisinkaan olevani meren pohjalla kanssasi, mutta tyttäremme tähden voin vain antaa sinun levätä siellä ikuisesti.”
Tarina loppui siihen, ja luokka oli aivan hiljainen.
Opettaja oli varma, että oppilaat olivat ymmärtäneet tarinan opetuksen: Hyvien ja pahojen tekojen takaa löytyy joskus monimutkaisia syitä, joita voi olla vaikea ymmärtää ja joita emme yleensä edes tiedä. Siksi meidä ei kannata kiirehtiä tuomitsemaan toisia ennen kuin ymmärrämme heidän tilanteensa.
He jotka mielellään maksavat vaikkapa ravintolalaskun, eivät tee sitä koska he ovat rikkaita, vaan siksi koska arvostavat ystävyyttä enemmän kuin rahaa.
He jotka tekevät aloitteita työpaikalla, eivät tee niin koska ovat tyhmiä, vaan koska he ymmärtävät että jonkun täytyy ottaa vastuuta.
He jotka pyytävät riitelyn jälken anteeksi ensimmäisenä, eivät tee niin koska he ovat väärässä, vaan siksi koska he arvostavat riidan toista osapuolta.
He jotka usein lähettelevät sinulle tekstiviestejä, eivät tee niin koska heillä ei ole muuta tekemistä, vaan koska olet heidän ajatuksissaan ja sydämissään.
Jonain päivänä joudumme lopullisesti eroamaan lähimmäisistämme. Tulemme kaipaamaan keskusteluja ja unelmia joita meillä oli noiden ihmisten kanssa. Tuo kaipuu voi kestää päiviä, kuukausia, tai vuosia.
Sitten, eräänä päivänä lapsemme selaavat valokuviamme ja kysyvät “Keitä nämä ihmiset ovat?” Silloin vastaamme kyyneleitä pidätellen “Näiden ihmisten kanssa vietin parhaat hetkeni”.
Jaa tämä tarina perheenjäsenillesi, ystävillesi ja kaikille ketkä ovat sinulle tärkeitä.
