Tweet about this on Twitter Pin on Pinterest Share on Facebook

Mies sanoo hevoselle, että se ei saa kuolla, katso eläimen jalkoja, kun ihme tapahtuu

Ihmisten ja hevosten välille on vuosituhansien aikana kehittynyt ainutlaatuinen side. Ilman hevosia ihmiset eivät olisi koskaan voineet tehdä raskaita töitä pelloilla ja maatiloilla, jonka seurauksena kehitys ei olisi edennyt tähän päivään saakka. 

Ihmiset ja hevosen suhde voi olla äärimmäisen voimakas – olemme saaneet todistaa sen kuluneiden vuosien aikana niin monta kertaa. 

Ja nyt saamme lukea uudesta ainutlaatuisesta ystävyydestä: tarina kertoo puolalaisesta maanviljelijästä ja Freedom -nimisestä hevosesta. 

Kaikki alkoi, kun Marek kuuli ladostaan erikoista ääntä. Hän kiinnitti kameran päähänsä ja päätti lähteä katsomaan, mistä oli kyse. 

Marek huomasi järkytyksekseen, että Freedom oli jäänyt kiinni kuoppaan. 

Marek yritti kaikkensa auttaakseen ystäväänsä – hän ei kuitenkaan saanut Freedomia irrotettua omin avuin. 

Marek ymmärsi, että hänen oli pakko hälyttää paikalle palokunta, jotta hevonen saisi apua. 

Tarvittiin yhteensä 12 palomiestä, jotta hevosen nostaminen olisi mahdollista – oli kuitenkin selvää, että Marek oli tilanteesta huolissaan. 

© Youtube

Freedomin jalat alkoivat väsymään ja se ei enää jaksanut seistä omin avuin. Oli todella kiire saada hevonen ylös kuopasta. 

Palomiesten idea siitä, että he vetäisivät hevosen paksun johdon avulla ei kuitenkaan toiminut. 

© Youtube

Marek ja palomiehet tekivät töitä 12 tunnin ajan, he meinasivat menettää toivonsa. 

”Kiltti, älä kuole, älä kuole”, Marek sanoo surullisena Freedomille. 

Ja yhtäkkiä näytti aivan siltä, kuin hevosen voimat olisivat tulleet takaisin. 

Freedom nousee yhtäkkiä omin avuin, vaikka se oli maannut paikoillaan useita tunteja. Se mitä tapahtui tämän jälkeen on suoranainen ihme! 

Kaikki eläimistä välittävät ihmiset ansaitsevat meidän kunnioituksemme. Jaa ja tykkää, mikäli tulit todella iloiseksi, kun hevonen pääsi lopulta turvaan! 

 
 

Lue lisää aiheesta...