Mies odotti kuolemantuomiota yli 50 vuotta – todettiin syyttömäksi

Japanilainen Iwao Hakamada vapautettiin vuosien oikeustaistelun jälkeen 29. syyskuuta 2024.

Vapaus on kuin terveys. Valitettavan moni osaa todella arvostaa sitä vasta, jos sen menettää. Sama saattaa päteä itse elämään. Jos se on vaarassa, selviytymisvietti voi voimistua aika tavalla.

Japanilainen Iwao Hakamada, 88, joutui odottamaan kuolemantuomiota yli 50 vuotta. Hän on tiettävästi maailman pisimpään selvinnyt vanki kuolemanjonossa.

Hän oli nyrkkeilijä, mutta työskenteli myös miso-tehtaassa. Hakamadan pomo, tämän vaimo ja perheen kaksi teini-ikäistä lasta löytyi kuoliaaksi puukotettuina palaneesta talosta vuonna 1966. Hakamada pidätettiin epäiltynä murhista ja tuhopoltosta. Hänen epäiltiin myös ryöstäneen ison summan rahaa.

Noin vuosi pidätyksen jälkeen miso-tankista löytyi verisiä vaatteita, joita käytettiin todisteina Hakamadaa vastaan. Miehen asianajajien mukaan vaatteista löytynyt DNA ei kuitenkaan vastannut Hakamadan DNA:n kanssa. He jopa vihjasivat, että poliisi olisi väärentänyt todisteet.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Japani, Tokio
Japani on Yhdysvaltain ohella ainoa demkratinen teollisuusmaa, jossa kuolemantuomio on käytössä. Kuva: Shutterstock

Joka tapauksessa Hakamada tuomittiin vuonna 1968 pomonsa, tämän vaimon ja parin kahden teini-ikäisen lapsen murhista vuonna 1966 sekä tuhopoltosta Shizuokassa. Syytteen mukaan Hakamada poltti perheen kodin veriteon jälkeen ja varasti rahaa.

Hakamada kiisti syytteet. Myöhemmin hän kuitenkin tunnusti kaiken, joskin hänen mukaansa kyseessä oli pakotettu tunnustus. Hakamada on kertonut, että hakkaaminen ja kuulustelut saattoivat kestää jopa 12 tuntia päivässä.

”Banzai!”

Lopulta asianajajien vetoomus meni läpi. Tuomari Hiroaki Murayama otti asian uudelleen käsittelyyn vuonna 2014. Itse käsittely alkoi vasta 2023. Vankeuden ja kuolemantuomion odottamisen aiheuttamista mielenterveysongelmista kärsinyt mies pääsi vapauteen odottamaan ratkaisua. Hän on asunut siskonsa Hidekon luona.

– Olisi epäoikeudenmukaista pitää vastaajaa enää vangittuna, sillä mahdollisuus hänen syyttömyydelleen on noussut varteenotettavalle tasolle, tuomari kommentoi tuolloin.

Tuomari uskoi myös toista puolustusasianajajien argumenttia. Vaatteista löytyneet punaiset tahrat eivät voineet olla verta, sillä veri ei säilyisi punaisena sen jälkeen, kun se on ollut upotettuna misoon vuoden ajan.

Tuomari tuli siihen tulokseen, että todisteet olivat lavastettuja. Hän totesi Hakamadan syyttömäksi ja vapaaksi mieheksi. Hakamada itse oli kuitenkin niin surkeassa kunnossa kaiken jälkeen, ettei päässyt paikalle kuulemaan oikeuden ratkaisua.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Iwao Hakamada sai vapautensa ja nimensä puhdistettua odotettuaan kuolemantuomiota yli 50 vuotta. Kuva: All Over Press

Hideko-sisko sen sijaan meni paikan päälle edustamaan veljeään. Ulkona oli myös noin 500 ihmistä vaatimassa Hakamadan vapautusta. Kun tuomari teki päätöksensä, he huusivat ulkona: ”banzai!” Kyseessä on japanilainen taisteluhuuto, jota käytetään myös merkityksissä: ”hurraa!” tai ”eläköön!”

Kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt ovat vaatineet Japania luopumaan kuolemantuomiosta. Se on Yhdysvaltain ohella ainoa G7-maa, jossa rangaistus on yhä käytössä. Ennen Hakamadaa vain neljä tapausta on otettu uudelleen käsittelyyn toisen maailmansodan jälkeen. Kaikki johtivat vapautukseen.

Tuomitut saavat tietää hirttotuomiostaan lähtökohtaisesti vain pari tuntia ennen täytäntöönpanoa. He eivät saa puhua asianajajilleen tai perheelleen. Viimeinen keskustelu on yleensä buddhalaisen munkin kanssa.

Lähteet: Guardian, BBC, AFP

Lue myös: Mies raiskasi 1-vuotiaan tytön kuoliaaksi – Lääkärin tiukka kannanotto kerää ylistystä maailmalla

Lue myös: 4-vuotias poika tuomittiin elinkautiseen – tuomion syy oli aivan uskomaton

 

Lue lisää aiheesta...