Miehet olivat parhaita ystäviä 60 vuotta – kunnes selvisi, että he ovat oikeasti veljeksiä

Kun luin ensimmäisen kerran Alan Robinsonista ja Walter Macfarlanesta, aika pysähtyi hetkeksi. Heidän uskomaton tarinansa lämmitti sydäntäni valtavasti.

Vuonna 2017 nämä elinikäiset ystävät saivat elämänsä shokin, kun he saivat selville todella olevansa veljeksiä.

Mutta kuinka nämä veljekset olivat 60 vuotta tietämättä, että he olivat sukulaisia ja että heillä on yhteinen äiti?

Kuvakaappaus Steve TV Show / Youtube

Havaijilaiset Alan Robinson ja Walter Macfarlane, tapasivat ensimmäisen kerran kuudennella luokalla.

Heidän ystävyytensä syttyi heti ensimmäisen kohtaamisen jälkeen, ja pian pojat tekivät kaiken yhdessä. He pelasivat yhdessä jalkapalloa ja softballia.

Ison osan elämästä he asuivat 10 minuutin matkan päästä toisistaan

Varttuessaan he vitsailivat menevänsä naimisiin saman tytön kanssa, eikä ole epäilystäkään siitä, että Alan ja Walter olivat erittäin läheisiä. Yliopiston ja Vietnamin matkojen jälkeen Alan ja Walter palasivat Honoluluun asettumaan ja kasvattamaan perheitä.

Kuvakaappaus Steve TV Show / Youtube

Alan ja Walter menivät naimisiin ja saivat lapsia. He pysyivät hyvinä ystävinä ja pitivät yhteyttä. He lähtivät lomalle perheidensä kanssa ja lähettivät lapsensa samaan kouluun.

Pitkän ystävyytensä aikana miehet eivät tienneet olevansa biologisia veljiä ja että heillä oli sama äiti. Sitten 60 vuoden ystävyyden jälkeen Walter epäluulo heräsi ja hän alkoi tehdä salapoliisityötä.

Kuvakaappaus Steve TV Show / Youtube

Walter halusi löytää biologisen isänsä, joten hän tilasi kotiin DNA-testin.

Walterin vanhin tytär Cindy halusi isänsä löytävän oman isänsä ja alkoi auttaa.

Tytär kaivautui isänsä menneisyyteen erilaisten verkkosivustojen kautta, jotka auttavat jäljittämään sukulaisia. Pian hän löysi jotain hyvin mielenkiintoista.

– Vahvin DNA-suhde oli Robi737 kanssa, jonka testi kertoi olevan isän velipuoli, Cindy Macfarlane-Flores kertoi CNN:lle .

– Ensimmäinen ajatukseni on, että he olivat sukua isoisäni kautta. Mutta he jakoivat saman x-kromosomin, jota vain äiti kantaa. Se iski minuun kuin metrinen halko, kun tajusin, että heillä on sama äiti.

Kuvakaappaus / TheShoreShow / Youtube

Cindy otti yhteyttä vanhempiinsa ja kysyi, tiesivätkö he ketään, joka käytti nimeä ”Robi737”. Hänen äitinsä Martha arvasi.

– Pyydä isää kysymään Alanilta, koska hän lensi 737-koneilla Aloha Airlinesilla… ja kaikki kutsuivat häntä silloin Robbyksi.

Kävi ilmi, että Alan oli myös käyttänyt DNA-testausta saadakseen lisätietoja perheestään. Hänen käyttäjätunnuksensa Robi737.

– Kun saimme tulokset takaisin, havaittiin, että Alan ei ollut vain paras ystäväni, hän oli veljeni, Walter selitti.

– Se oli ylivoimainen kokemus, se on edelleen uskomatonta. En tiedä kuinka kauan kestää, ennen kuin pääsen yli tästä tunteesta.

Kuvakaappaus Steve TV Show / Youtube

Joten kuinka nämä kaksi veljeä elivät 60 vuotta tietämättä olevansa sukua? Jotta voimme vastata tähän kysymykseen, meidän on palattava maailmanhistorian myrskyiseen aikaan.

Kun Walter syntyi vuonna 1943, Honolulu oli yhä toipumassa Pearl Harborin hyökkäyksestä. Kaupunki oli kaoottinen, ihmiset kärsivät sähkökatkoksista ja ilmaiskuista. Syistä, jotka ovat edelleen epäselviä, Walterin äiti Genevieve halusi antaa poikansa adoptoitavaksi.

Kun Genevieven vanhemmat kuulivat tyttärensä suunnitelmista, he auttoivat tytärtään adoptoimaan lapsensa epävirallisesti.

– Se oli hullua aikaa, emmekä tiedä, mikä on vaikuttanut hänen päätöksiinsä, Walterin tytär Cindy Macfarlane-Flores sanoi. ”Kunnioitamme häntä edelleen ja ymmärrämme, että teot ja päätökset, jotka hänen oli silloin tehtävä, olivat parasta, mihin hän pystyi.

Vuosi Walterin syntymän jälkeen Alan Robinson tuli maailmaan. Hänet adoptoitiin heti syntymänsä jälkeen, eikä hän koskaan tuntenut biologisia vanhempiaan.

– Minua kasvattivat parhaat ihmiset, joita voit kuvitella. Mutta kun minulla oli omat kaksi lasta, aloin pohtimaan sukuhistoriaani, jotta voisin vastata terveyttä koskeviin kysymyksiin.

Walter ja Alan näyttivät toisiltaan ja jotkut ihmiset pohtivatkin, ovatko he sukua keskenään. Kukaan ei kuitenkaan tiennyt asiaa varmasti ennen DNA-testejä.

Alan ja Walter eivät ole vieläkään löytäneet biologisia isiään, mutta heillä on nyt ainakin joitain perheen palapelin tärkeitä palasia paikoillaan.

Veljekset syövät usein lounasta yhdessä ja suunnittelevat tekevänsä paljon muutakin yhdessä tulevaisuudessa. Voimme vain toivottaa heille onnea ja kiittää heitä uskomattoman tarinan jakamisesta, joka on lämmittänyt tuhansia sydämiä maailmanlaajuisesti!

Voin vain kuvitella heidän tunteensa, kun totuus selvisi!