Kuvituskuva: Shutterstock

Metsästäjä luuli ampuvansa villisikoja – erehtyi pahasti

Metsästäjän on tärkeä varmistua kohteestaan ennen laukausta.

Metsästys on Pohjoismaissa yleinen harrastus. On kuitenkin äärimmäisen tärkeää, että kohteesta varmistuu ennen kuin painaa liipaisinta. Ruotsin Nykvarnin kunnassa Tukholman lähettyvillä on tapahtunut ikävä onnettomuus.

Metsästäjä ampui 25. lokakuuta ilta kahdeksan aikaan kaksi shetlanninponia aitauksessa. Hän saalisti villisikoja ja on kertonut ampuneensa hevoseläimet erehdyksissään. Poliisi tutkii asiaa metsästysrikoksena sekä vaaran aiheuttamisena, sillä lähistöllä oli myös ihmisiä.

Asiasta uutisoi muun muassa ruotsalainen uutistoimisto TT. Poliisin edustajan Mats Erikssonin mukaan epäiltyä on kuultu, mutta häntä ei ole pidätetty. Hän ei kommentoi tarkemmin kuulusteluiden sisältöä, sillä tutkinta on vasta alkuvaiheessa.

SVT Nyheterin mukaan toista ponia osui jalkaan ja toista vatsaan. Kumpikin haavoittui niin pahasti, että ne oli pakko lopettaa.

– Jotain on mennyt todella, todella pahasti pieleen ja joku on tehnyt virhearvion, Ruotsin metsästäjäliiton johtaja Magnus Rydholm kommentoi lehdelle.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Villisika liikkumassa syksyisessä metsässä.
Metsästäjä kuvitteli ampuvansa villisikoja, mutta totuus oli aivan toinen. Kuvituskuva: Shutterstock

Metsästäjä itse on kommentoinut lehdelle, että he metsästävät alueella usein villisikoja ja tyypillisesti ponit ja hevoset ovat sisällä talleissa ilta-aikaan. He olivat myös saaneet viestin, että alueella liikkuisi villisika. Hänen mukaansa ponit näyttivät aivan villisikalaumalta.

– Tämä on yhtä helvettiä, metsästäjä kommentoi tuntemuksiaan.

SVT Nyheter kertoo, että metsästäjä ilmoitti turmasta poliisille itse.  Lehti on haastatellut Erkki Poutiaista, jolla on islanninhevosia noin 1,5 kilometrin päässä tilalta. Hän pitää tapausta ennenkuulumattomana.

– Sen täytyy olla virhe, mutta on todella outoa, että hän ampui kaksi hevosta, eikä vain yhtä. Ja tilalla oli ihmisiä. Tai sitten kyseessä on ihminen, jolla on todella surkea näkö.

Poutiainen ei ole huolissaan, vettä vastaavaa kävisi hänen tilallaan. Kyseessä on niin poikkeuksellinen tapaus.

LUE MYÖS:

 

Lue lisää aiheesta...