Madagaskar aikoo kastroida lasten raiskaajat – ihmisoikeusjärjestöt arvostelevat uutta lakia

Madagaskar aikoo kastroida lasten raiskaajat – ihmisoikeusjärjestöt arvostelevat uutta lakia

Madagaskar on säätänyt ankaran rangaistuksen lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista.

Madagaskarin parlamentti on hyväksynyt lain, jonka mukaan tuomitut lapsen raiskaajat on mahdollista kastroida kemiallisesti tai joissain tapauksissa kirurgisesti. Laki hyväksyttiin parlamentissa 2. päivä helmikuuta ja senaatti hyväksyi sen hieman myöhemmin.

Lain täytyy mennä vielä läpi korkeimmassa perustuslakioikeudessa ja presidentti Andry Rajoelinan täytyy allekirjoittaa se. Oletusarvoisesti hän sen myös tekee, sillä Rajoelina itse nosti koko asian esiin joulukuussa. Hänet valittiin joulukuussa toiselle kaudelle.

Asiasta on uutisoinut muun muassa uutistoimisto AP.

Sen sijaan kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt eivät ole innoissaan Madagaskarin ankarasta uudesta laista. Toisaalta laki on kerännyt myös tukea aktivisteilta, joiden mukaan rangaistus on sopiva pelote karsimaan ”raiskauskulttuuria”.

Maan oikeusministerin Landy Mbolatiana Randriamanantenasoan mukaan ratkaisu on tarpeen. Vuonna 2023 kirjattiin 600 alaikäisen raiskausta. Pelkästään tammikuussa 2024 tapauksia on ollut jo 133.

– Madagaskar on itsenäinen valtio, jolla on oikeus muokata lakejaan suhteessa olosuhteisiin ja kansan yleisen tahdon mukaisesti. Nykinen rangaistussäädäntö ei ole ollut riittävä estääkseen tekijöitä toteuttamasta näitä rikoksia, Randriamanantenasoa sanoo lausunnossaan.

Lue myös: 41-vuotias opettaja raiskasi 15-vuotiaan useita kertoja – jäi kiinni poliisin löydettyä salatut viestit

Lue myös: Shokki: Hirviöisä Josef Fritzl voi pian vapautua vankilasta

Jos uhri on alle 10-vuotias, kyseessä on kirurginen kastraatio. Jos lapsi on 10–13-vuotias, kyseessä on joko kirurginen tai kemiallinen kastraatio. Mikäli lapsi on 14–17-vuotias, rangaistuksena on kemiallinen kastraatio. Lisäksi teosta voi tulla elinkautinen vankeusrangaistus.

– Halusimme suojella lapsia enemmän. Mitä nuorempi lapsi, sen suurempi rangaistus.  

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Andry Rajoelina valittiin joulukuussa toiseksi kaudeksi Madagaskarin presidenttinä. Kuva: All Over Press

Amnestylta kritiikkiä

Kemiallisen kastraation voi vielä peruuttaa, jos lääkkeiden syönnin lopettaa. Kirurginen kastraatio on pysyvä. Esimerkiksi joissain Yhdysvaltain osavaltioissa on mahdollista pakottaa tuomitulle seksirikolliselle kemiallinen kastraatio joissain tapauksissa.

Madagaskarin Amnesty on arvostellut lakia. Järjestön mukaan kyseessä on epäinhimillinen ja alentava kohtelu. Lain pitäisi Amnestyn mukaan keskittyä uhtien suojelemiseen.

– Haastehakemukset ja oikeudenkäynnit eivät ole saarella anonyymejä. Ihmisillä on uskonpuutetta Madagaskarin rikosoikeusjärjestelmään läpinäkymättömyyden ja korruption vuoksi. Kostoiskut raiskauksen uhreja kohtaan ovat säännöllisiä. Laki ei kuitenkaan puutu näihin, Madagaskarin Amnestyn edustaja Nciko wa Nciko kommentoi lausunnossaan.

Hän arvostelee myös kirurgista kastraatiota ongelmalliseksi. Jos tuomittu vapautuu vastuusta tai hänet todetaan myöhemmin syyttömäksi, tehtyä ei saa tekemättömäksi. Nciko wa Nciko myös epäilee, ovatko maan lääkintäviranomaiset päteviä suorittamaan toimenpiteen.