Seuk Kim niminen mies lensi lentokoneellaan koiria ja kissoja, jotta ne voisivat saada uuden mahdollisuuden elämässä. Nyt eläinten sankarina tunnetuksi tullut mies on kuollut lentoturmassa.
Kuin ihmeen kaupalla kaksi lennolla kyydissä ollutta koiraa kuitenkin selvisi onnettomuudesta elossa, kertoo USA Today.
49-vuotias Seuk Kim omisti elämänsä kaltoinkohdeltujen eläinten auttamiselle. Vuosien varrella hän onnistui pelastamaan ja antamaan uuden mahdollisuuden monille kurjista oloista lähteneille eläimille. Viime viikonloppuna Yhdysvaltain viranomaiset kuitenkin vahvistivat löytäneensä pahasti tuhoutuneen lentokoneen Catskill vuoristosta, kertoo Metro -sivusto.
Kyse oli Kimin lentämästä koneesta, jota hän oli käyttänyt matkoillaan kuljettaessaan elämiä uusiin koteihin. Lentoturman sattuessa hän oli ollut matkalla Marylandista Albanyyn New Yorkin osavaltiossa.
Seuk Kim menehtyi lentoturmassa – koirat pelastuivat
USA Today -uutissivuston mukaan viranomaiset pystyivät tuhoista päättelemään, että Kim oli onnettomuushetkellä koneessa yksin kolmen koiran kanssa. Konetta lentänyt mies ja yksi koirista löydettiin tuhoutuneen koneen sisältä menehtyneinä.
Samaan aikaan kaksi muuta kyydissä ollutta koiraa olivat jotenkin kuin ihmeen kaupalla selvinneet tuhoisasta onnettomuudesta elossa. Toisella koiralla oli kaksi murtunutta jalkaa, mutta toinen oli selvinnyt vain muutamalla naarmulla.
Seuk Kimiä kuvaillaan todelliseksi eläinten ystäväksi, joka teki kaikkensa niiden puolesta. Hän hyödynsi lentäjän taitojaan voidakseen auttaa juuri onnettomuushetkelläkin mukanaan olleiden koirien kaltaisia kaltoinkohdeltuja elämiä. Eläinpelastusjärjestö Fairy Tails Rescue kuvailee Seukin olleen todellinen ”enkeli maan päällä”.
– Tämä on järkyttävä menetys. Hän oli aina iloinen voidessaan auttaa eläimiä, jotka sitä tarvitsivat, järjestö kertoo Facebook -sivuillaan jakamassaan julkaisussa.
Vaimon suru järkyttävän turman jälkeen
Miehen omistautuminen ja uhraukset eläinten hyväksi eivät ole jääneet huomaamatta hänen kuolemansa jälkeen.
– Seuk lahjoitti omaa aikaansa, letontunteja sekä bensaa kuljettamalla lukemattoman määrän kissoja ja koiria, jotta ne saataisiin tänne meidän luoksemme Fairy Tail’s Rescue -järjestön tiloihin paremman elämän toivossa, eläinsuoja kertoo.
Traagisessa turmassa menehtyneen lentäjän vaimo, Anna, on myös jakanut oman koskettavan julkaisun miehensä kuoleman jälkeen.
”Seuk oli enemmän kuin vain lentäjä; hän oli toisten auttaja, kaikkien ystävä ja erittäin rakastettu perheemme jäsen. Surumme keskellä saamme lohtua siitä, että Seuk eli täysillä, rakasti koko sydämestään ja jätti jälkeensä pysyvän perinnön empatiaa ja rohkeutta”, perheen jättämässä kuolinilmoituksessa kerrotaan USA Todayn mukaan.
Rohkeaa eläintensankaria jäivät kaipaamaan erityisesti hänen vaimonsa ja parin kolme lasta, mutta myös miehen vanhemmat, sisarukset, sukulaiset sekä lukemattomat ystävät ja eläinten auttajat ympäri maailman.