Yksi vanhemmuuden mukanaan tuoma yllättävä haaste on ollut lasten kurittaminen. Koska älypuhelimet saavat ainakin toisinaan kotini toimimaan toimistoni jatkeena, teen töitä enemmän kuin koskaan. Ja kun en tee töitä, vien lapsia pianotunneille, jalkapalloharjoituksiin, ja tapaamaan ystäviä. Joten voitte luultavasti arvata, ettei aikaa illallisten kokkaamiseen ole kamalan paljon. Kun minulla sitten on vapaata aikaa, viimeinen asia jota haluaisin tehdä on lapsilleni saarnaaminen tai heidän haukkuminen. Palkitsen kuitenkin oikein mielelläni hyvää käytöstä. Ja vaikka olen ylpeä siitä minkälaisiksi ihmisiksi lapseni ovat kasvamassa, joskus olen huolissani siitä että en ole niin hyvä vanhempi kuin voisin olla. Joten, kun luin alla olevan tarinan, ajattelin että siinä esiintyvä äiti oli hieman liian ankara. Mutta kun oikein sitä ajattelin, huomasin että tuon äidin lapsilleen antama opetus oli sen arvoinen. Lue siis tarina ja kerro Facebookin kommenteissa mitä itse tekisit hänen sijassaan.
“Taidan olla kaikkien aikojen ilkein äiti!”
Vein lapset Dairy Queeniin illallisen jälkeen. He tilasivat haluamansa jälkiruoat, ja noin viiden minuutin odottamisen jälkeen tuli heidän vuoronsa noutaa tilauksensa. Nuori, noin 17-vuotias neiti tarjoili lapsille heidän jäätelöannoksensa. Yksikään lapsista ei katsonut häntä silmiin. Yksikään heistä ei kiittänyt. Ei neitiä, eikä minua…Joten odottelin.
Laskin päässäni kymmeneen sillä välin kun lapset alkoivat ahmimaan jäätelöitään, ja annokset tarjoillut neiti vain katsoi minua (hän varmaan luuli että kuulin ääniä). Sitten katselin lapsien käppäilevän ovesta ulos.
Seurasin heitä ulos, ja sitten tyynesti keräsin heiltä jäätelöt pois. Lapset katsoivat kauhulla, kun laitoin jäätelöt roskikseen.
Kaikki kolme tulivat hysteerisiksi. Minä odotin. Hiljaa. Tyynesti. Kun he tajusivat että minulla oli jotakin sanottavaa, he hiljenivät.
Selitin heille että jonakin päivänä, jos he ovat onnekkaita, he tulisivat työskentelemään samanlaisessa hommassa kuin tuo nuori nainen. Ja silloin toivoisin ihmisten näkevän heidät. Todella näkevän. Katsovan heitä silmiin ja sanovan kiitos.
8-, 7-, ja 5-vuotiaat ovat jo liian vanhoja liikkuakseen ihmisten ilmoilla ilman kunnollisia käytöstapoja.
Joten, tänään olen maailman ilkein äiti.
Mitä mieltä olette? Oliko tämän jutun äiti liian ankara? Vai oliko lyhyen jäätelöilon pilaaminen elinikäisten parempien tapojen arvoista? Kerro mielipiteesi Facebookin kommenteissa, ja jaa tämä juttu tuntemillesi vanhemmille.
