Lapin poliisin tarkastuskäynti vanhuksen asuntoon sai yllättävän käänteen: Levittävät nyt tärkeää viestiä

Poliisit joutuvat kohtaamaan työssään mitä pelottavampia ja vaarallisempia tilanteita.

Heidät hälytetään paikalle silloin kun hätä on suurin ja poliisien on itse kyettävä pitämään päänsä kylmänä.

Minä arvostankin poliiseja. sekä muita tärkeissä ammateissa työskentelivä yhteiskuntaa palvelevia ihmisiä aivan suunnattoman paljon.

Juuri siksi tämä Lapin poliisilaitoksen julkaisema kirjoitus poliisipartion tarkastuskäynnistä vanhuksen asunnolla sai minut liikkumaan.

Lapin poliisilaitos julkaisi kirjoituksen tapahtuneesta Facebookissa perjantaiaamuna.

Kirjoituksessa poliisipartio kuvailee tapausta, jonka he kohtasivat lauantaina vieraillessaan tarkastuskäynnissä kerrostaloasunnossa. Poliisin saaman ilmoituksen mukaan naapuri ei ollut enää muutamaan viikkoon nähnyt kerrostalossa asuvaa 90-vuotiasta miestä.

Tämän lisäksi rappuun kerrottiin levinneen ikävän oloinen tuoksu.

Merkit viittasivat kuolemaan

Paikan päälle päästyämme totesimme, että rappukäytävässä todellakin oli selkeä, tuttu haju ja aavistelimme pahaa. Asukkaan oven ulkopuolella oli koskematon ruokapussi, eikä kukaan tullut avaamaan asunnon ovea. Haju virtasi selkeästi kyseisestä asunnosta. Kuoleman merkit olivat siinä määrin ilmassa, että päätimme tilata vainajakuljetuksen, samalla kun tilasimme kiinteistöhuollon avaamaan asunnon oven”, poliisi kertoo kirjoituksessa.

Lopulta poliisit saivat oven avattua kiinteistöhuollon avustuksella ja huomasivat eteisessä lojuvan useamman päivän postit. Ikävät kuolemaan viittaavat merkit tuntuivat vain vahvistuvan jatkuvasti.

Näin eteisen peilin kautta, että iäkäs mies – oletettu vainaja – oli puoli-istuvassa asennossa makuuhuoneen penkillä, leuka rinnassa ja kädet sivuilla roikkuen”, kirjoitus jatkuu.

Shutterstock

Miehen kädet olivat violetin sävyiset ja vartalo pahasti turvoksissa. Partio marssi kohti makuuhuonetta, kunnes toinen heistä huomasikin jotain täysin yllättävää.

Partiokaverini pysähtyi, kääntyi puoleeni ja ilmoitti, että ’Se kuorsaa! En aluksi tajunnut tätä ennen kuin huomasin, että penkillä istuva ”vainaja” todellakin kuorsasi”, poliisi kertoo.

Minä ja partiokaverini saimme lauantaina iltapäivällä tarkistusluonteisen keikan, jonka alkutietojen mukaan naapuri ei…

Posted by Lapin poliisilaitos on Thursday, 11 January 2018

Kaikki pahat merkit olivatkin lopulta siis väärässä ja kuviteltu vainaja vain syvässä unessa. Mutta tilanne ei kuitenkaan päättynyt tähän, sillä miehellä ei selvästikään ollut kaikki hyvin.

Omaiset olivat yrittäneet auttaa

Poliisit herättelivät hänet, mutta hän vakuutteli olevansa täysin kunnossa ja pystyvänsä huolehtimaan itsestään. Tätä väitettä oli kuitenkin hankala uskoa, sillä mies oli tehnyt tarpeet allensa ja asunto oli todella epäsiistissä kunnossa.

Partio tilasi paikalle ambulanssin ja vanhus vietiin sairaalaan saamaan kipeästi tarvitsemaansa hoitoa. Tapauksesta ilmoitettiin myös sosiaalityön päivystykseen, sillä hänen omaisiaan ei pystytty tavoittamaan välittömästi.

Myöhemmin poliisit saivat kuulla omaisten yrittäneen tarjota apua vanhalle miehelle jo aiemmin, mutta tämä ei ollut suostunut sitä ottamaan vastaan. Aina ihmiset eivät ole halukkaita myöntämään, että emme pärjää yksin.

Tuolla keikalla tuli kuitenkin mieleen, että meidän kaikkien olisi tärkeä huolehtia lähimmäisistä. Jos vaan voidaan, niin autetaan sukulaisia, tuttavia ja naapureita. Erityisesti iäkkäitä sellaisia. Ja huolestutaan myös, jos siihen on aihetta. Suomalainen sisu kun ei anna periksi todeta, että nyt mie en pärjää enää yksin. Joskus sinnikäs naapuri tai muu lähimmäinen voi olla se viimeinen apu”, kirjoitus päättyy.

Olipa onni, että poliisit pääsivät paikalle ennen kuin jotain pahempaa ehti tapahtua. Mielestäni poliisin jakamassa kirjoituksessa on myös tärkeä viesti, joka kaikkien meistä tulisi muistaa.

Ole hyvä ja jaa tätä kirjoitusta, jotta kaikki meistä saisivat muistutuksen siitä, kuinka tärkeää on huolehtia toisistamme!

 

Lue lisää aiheesta...