
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump, 78, on käynyt vuosittaisessa terveystarkastuksessa. Viime vuoden salamurhayrityksen jälkeen moni on miettinyt, miten Trump oikeasti voi.
Nyt Valkoinen talo on julkaissut lääkärin tutkimuksen tulokset – ja sen viesti on selkeä: ”Presidentti on loistavassa kunnossa kognitiivisesti ja fyysisesti”.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpille tehtiin hiljattain terveystarkastus Walter Reed Army Medical Centerissa Washington D.C:n kaupungissa. Vuosittaisessa tarkistuksessa tutkittiin muun muassa presidentin sydän, keuhkot, näkö sekä kuuloa – ja tulosten valossa kaikki oli kunnossa.
Donald Trumpilla on arpi korvassa
Ainoa erikseen esiin noussut asia oli arpi presidentin oikeassa korvassa. Vamma on peräisin Pennsylvaniassa 13. heinäkuuta 2024 tapahtuneesta välikohtauksesta, jossa 20-vuotias mies yritti ampua hänet.
Tarkastuksessa Trump kävi läpi myös mielenterveyden arvioinnin ja hänen kerrotaan saaneen täydet 30 pistettä mahdollisesta 30 pisteestä. Julkaistun raportin mukaan presidentti käyttää lääkkeitä sydämensä, korkean kolesterolin sekä kutinana takia. Lääkärin mukaan hän on kuitenkin täysin kykenevä jatkamaan tehtävissään maan johtajana ja armeijan ylipäällikkönä.
Donald Trumpin omat sanat terveydestään
Trump, joka on ottanut kaikki vaaditut rokotteet, ei tupakoi tia käytä alkoholia. Presidentin tiedetään pelaavan mielellään paljon golfia, mutta hän ei ole koskaan ollut juurikaan kiinnostunut muusta urheilusta.
Trumpin ruokavalio koostuu suurelta osin punaisesta lihasta ja pikaruoasta, josta hän on itsekin puhunut aiemmin julkisuudessa puolustellen valintojaan. Alkoholinkäytön hän kertoo lopettaneensa henkilökohtaisesta syystä. Hänen vanhempi veljensä Fred Trump menehtyi vain 42-vuotiaana alkoholismia seuranneen sydänkohtauksen takia.
– En ole koskaan voinut paremmin, mutta tämä on silti pakko tehdä, Trump kirjoitti Truth Social -palvelussa kertoessaan olevansa menossa lääkärin tutkimuksiin.
Lääkärin raportin mukaan Trumpin sisäelimistä löydettiin viime vuonna hyvänlaatuinen polyyppi, jonka takia sen kehitystä on seurattava uudessa tarkastuksessa seuraavien kolmen vuoden aikana.
LUE LISÄÄ:
- Donald Trumpin tytär Tiffany on perheen mustalammas
- Kehonkielen asiantuntijan sanat Trumpien avioliiton tilasta