Kuva: All Over Press

Kylmäävä tuore sääennuste: Ensilumi sataa etelää myöten jo loppuviikosta

Varsin lämpimän tuntuinen lokakuu on saamassa erikoisen käänteen loppuviikosta, kertoo Forecan meteorologi Joanna Rinne.

Meteorologin mukaan ensi lumi on nimittäin satamassa maahan jo sunnuntain ja maanantain aikana ihan etelää myöten.

Forecan meteorologi Joanna Rinne kertoo Forecan blogissa, että ensilumi saattaa sataa maahan jo nyt tulevana sunnuntaina tai maanantaina, jolloin lumi- ja räntäsateita on luvattu aina Lahden ja Tampereen korkeudelle saakka.

Eteläisemmillä rannikkoalueilla sateet tulevat vetenä.

– Tämän hetken ennusteiden mukaan toteutumassa on sittenkin kylmä vaihtoehto. Viikon päästä sunnuntaille ja maanantaille on ennustettu lumi- ja räntäsadetta jopa Lahden ja Tampereen korkeudelle asti, vain aivan etelärannikon sateet tulisivat vetenä, Rinne kirjoittaa.

Viime viikon vaihtelut säässä ovat kuitenkin johtaneet siihen, ettei meteorologi uskalla antaa täyttä takuuta siihen, että nyt lumisateita lupaavat ennusteet pysyisivät samoina vielä viikon loppuun saakka.

”Lämpötilat putoaisivat jopa kymmenellä asteella”

Suurin yksittäinen muuttuja tilanteessa on Venäjän lämpimän ja Länsi-Euroopan kylmän ilmamassan välinen voimatasapaino. Ilmojen kylmeneminen vaatisi sitä, että Venäjän korkeapaine siirtyisi idemmäksi, jolloin kylmä ilmamassa pääsisi vyörymään Suomeen, kuten ennusteet nyt näyttäisivät.

– Lämpötilat putoaisivat jopa kymmenellä asteella ja lunta voisi pian hetkellisesti näkyä maassa, vaikka maan etelä- ja keskiosassa ei olla vielä siirrytty termisen kesän lämpötiloista termisen syksyn lämpötiloihin, Rovaniemenkin korkeudella terminen syksy saattaa olla vasta juuri alkanut, ja ennustettu sää muistuttaa enemmän talvea kuin syksyä, meteorologi kirjoittaa.

Kuvituskuva. Kuva: All Over Press

Vielä kirjoituksen lopuksi Rinne kuitenkin toppuuttelee lukijoita siitä, ettei tämän hetkisen ennusteen takia kannata vielä lähteä lyömään vetoa, johtuen juurikin haastavista sääolosuhteista, jotka ovat vaikeuttaneet ennustamista viime viikon aikana.

– Tämänhetkinen on täysin realistinen ja mahdollinen ennuste, mutta juuri nyt sää on niin hankalasti ennustettavissa, että en voi kuin nostaa kädet pystyyn ja sanoa, että tältä ennusteissa näyttää nyt, ja romahdus lähes talvisiin olosuhteisiin voi hyvinkin tapahtua. Tai sitten ei, ja huomenna sääkartoilla nähdään tavanomaista syyssäätä, jossa aurinko ja sateet vuorottelevat. Tällä hetkellä molemmat vaihtoehdot ovat mahdollisia.

Lähde: Foreca.fi

Kaipaatko sinä jo talvea? Kerro mielipiteesi Facebookissa!