Kuistilta löytyi eloton tyttö: kauhea totuus paljastui pian

11-vuotiasta tyttöä on kuvattu ”kiltiksi, suloiseksi ja kaikin puolin kauniiksi ihmiseksi”.

Vuosi 2025 alkoi Yhdysvaltain New Yorkin Brightonissa mitä synkimmissä merkeissä. Alueen poliisilaitos sai hälytyksen elottomasta naispuolisesta ihmisestä kuistilla perjantaina aamupäivällä 3. tammikuuta. Kyseessä oli 11-vuotias Anne Mancuso. Hän ei hengittänyt.

Pelastajat kiidättivät tytön Strong Memorialin sairaalaan. Hän kuoli ampuma-aseella aiheutettuihin vammoihin. Poliisi kertoo tiedotteessaan havainneensa, että viereisen talon ikkunassa oli luodinreikä ja ovet olivat auki.

Viranomaiset löysivät talosta kaksi vainajaa lisää, 53-vuotiaan Lawrence Mancuson ja 74-vuotiaan Mary Liccinin. Murhenäytelmän sydäntä särkevät yksityiskohdat alkoivat valjeta. Mancuso oli kuolleen tytön isä ja Liccini tytön isoäiti äidin puolelta.

– Tutkinta tuli siihen tulokseen, että Lawrence Mancuso oli vastuussa Annen ja Maryn kuolemista ennen kuin hän riisti oman henkensä, poliisi kommentoi tiedotteessa.

Omaiset ovat ryhtyneet keräämään varoja tytön äidin Sarah Liccinin ja tämän perheen tueksi. GoGundMe-sivuston kampanja oli kerännyt tiistaina 7. tammikuuta noin 65 000 euroa.

– 3. tammikuuta 2025 Sarah Liccini kohtasi jotain, mitä on mahdoton kuvitellakaan. Hänen rakas 11-vuotias tyttärensä Anne (Annie) ja hänen äitinsä Mary Liccini kuolivat traagisesti perhesurman uhreina. Tämä musertava menetys on järkyttänyt syvästi Sarahia, hänen isäänsä John Licciniä ja koko perhettä, sivustolla kuvaillaan.

Kampanja kertoo keräävänsä varoja perheen tukemiseksi uskomattoman menetyksen ja surun aikana. Varat käytetään muun muassa hautajaiskuluihin ja elämän jälleenrakentamisen tukemiseen.

Kiltti ja suloinen tyttö

13 WHAM ABC kertoo, että Lawrence Mancuso työskenteli Cornellin yliopistossa henkilöstöosaston apulaisdekaanina. Hän on ollut vapailla lokakuusta lähtien. Polisiin mukaan mies asui muualla, mutta tyttö asui surmapaikalla.

Anne Mancuso kävi koulua Brightonissa. Koulun superintendentti Kevin McGowan on antanut tragediaan liittyen lausunnon. Hän aloittaa kommenttinsa toteamalla, että sanoja ei ole.

– Kirjoitan teille äärimmäisen raskain sydämin, enkä kykene riittävästi välittämään suruamme, kauhuamme ja myötätuntoamme tällä hetkellä. Voin vain ilmaista syvimmät sympatiamme ja sitoutumisemme, että olemme teidän jokaisen ja toistemme tukena Brightonin perheenä, hän sanoo.

– Ystävät ja opettajat tunsivat Annien kilttinä, suloisena ja kaikin puolin kauniina ihmisenä. Hän oli ajattelevainen ja välittävä oppilas ja todella erityinen ystävä. Annie oli todellinen lahja ystävilleen perheelleen ja koulun yhteisölle.

McGowan sanoo, ettei mitenkään löydä keinoja sanoa, miten perusteellisen pahoillaan he ovat tytön äidin ja tämän isän puolesta.

– Talviaamun rauhallinen tyyneys rikottiin perjantaina julmasti eräässä naapurustossamme, kun mahtavan lapsen ja hänen isoäitinsä elämät riistettiin. Tilannetta olisi mahdoton kuvitellakaan, ellei se olisi totisinta totta. Se on suorastaan selittämättömän, epätodellisen ja traagisen määritelmä kaikin mahdollisin tavoin.

Perhesurmat ovat yksi surullisimmista asioista, mitä maailmassa voi tapahtua. Emme voi muuta kuin ottaa osaa ja lähettää ajatuksemme uhrien omaisille.

LUE MYÖS:

 

Lue lisää aiheesta...