Kate kunnioitti Dianaa vain tunteja synnytyksen jälkeen – eleellä, joka jäi monilta huomaamatta

Prinssi Williamin ja herttuatar Catherinen kolmas lapsi syntyi maanantaina Lontoossa.

Englannin kuninkaallinen perhe sai uuden pikkuprinssin aamupäivällä ja vielä myöhemmin saman iltapäivänä tuoreet vanhemmat astelivat kameroiden eteen vauva sylissään.

Vanhempien astellessa sairaalan rappusille yhdessä pienen prinssin kanssa monet huomasivat, että herttuatar oli päättänyt kunnioittaa prinssi Williamin edesmennyttä äitiä, prinsessa Dianaa, hyvin hienovaraisella ja erityisellä tavalla. Asiasta kirjoittaa esimerkiksi People -lehti.

Prinssi Williamin ja herttuatar Catherinen, tai Katen, kolmas lapsi syntyi maanantaina puolen päivän aikaan. Kuninkaallinen perhe sai joukkoonsa uuden pikkuprinssin. Pariskunnalla oli jo entuudestaan kaksi lasta: 4-vuotias prinssi George sekä 2-vuotias prinsessa Charlotte.

Vain muutamia tunteja myöhemmin samana päivänä ylpeät vanhemmat astelivat ulos St. Marysin sairaalasta Lontoossa ja esittelivät uuden lapsensa maailmalle äitinsä syleilyssä.

Mutta eräs, joka ei koskaan saanut tavata tuota pikkuprinssiä, on prinsessa Diana. Williamin äiti menehtyi traagisessa auto-onnettomuudessa Pariisissa vuonna 1997.

Tuoreessa dokumentissa Diana, Our Mother: Her Life and Legacy, prinssi William kuitenkin kertoi, kuinka hän on puhunut omille lapsilleen näiden edesmenneestä isoäidistä.

”Puhun heille jatkuvasti Diana-mummosta. Meillä on nykyään entistä enemmän hänen kuviaan asunnossamme”, William kertoo dokumentissa.

Koska Kate ei koskaan ehtinyt tutustua anoppiinsa, niin prinssi William on se, jonka harteille on jäänyt lasten isoäidin perinnön vaaliminen heidän kohdallaan. Niinpä hän puhuukin lapsille paljon rakkaasta Diana äidistään.

”On tietysti hieman hankalaa, sillä Catherine ei koskaan tuntenut häntä kunnolla, joten hän ei voi kertoa asioita samalla tavalla kuin minä. Joten usein, kun olen laittamassa Georgea tai Charlottea nukkumaan, niin kerron heille Dianasta ja yritän muistuttaa heitä siitä, että heillä on oikeasti kaksi isoäitiä. On tärkeää, että he saavat tietää kuka hän oli ja mitä hän teki eläessään”, William jatkaa.

Prinssi William: Diana olisi halunnut olla isoäiti

Prinssi William toteaa dokumentissa pilke silmäkulmassaan, että hänen äitinsä, prinsessa Diana, olisi ollut painajaismainen isoäiti. Hän tarkoittaa lausahduksen tietysti vitsillä.

– Hän olisi rakastanut lapsiamme, mutta hän olisi varmasti ollut myös painajaismainen mummo. Hän pyörisi ympärillämme jatkuvasti ja pamahtaisi paikalle kesken kylvetyksen leikittääkseen lapsia ja aiheuttaakseen sotkun kylpyvaahdon ja veden lenneltyä kaikkialle – sitten hän vain poistuisi paikalta, William vitsaili edesmenneestä äidistään.

Princess Diana plays with two year old Prince William in the garden of Kensington Palace, during a press photo call to mark the occasion of his second birthda – June 12, 1984 Diana, Princess of Wales 1961-1997

Posted by Diana, Princess of Wales on Sunday, January 21, 2018

Kate Middletonin kunnianosoitus Dianalle synnytyksen jälkeen

Puolen päivän aikaan maanantaina Cambridgen herttuatar Catherine ja prinssi William viimein saivat kolmannen lapsensa. Heille syntyi pieni prinssi. Herttuatar Kate saapui sairaalaan aamusta yhdessä Williamin kanssa ja poika syntyi hieman ennen puolta päivää. Myöhemmin samana iltapäivänä Charlotte, 2, sekä George, 4, pääsivät näkemään nuoren pikkuveljensä ensimmäistä kertaa.

Raskaus on ollut vaikeaa aikaa, sillä Kate kärsii vakavasta raskauspahoinvoinnista, joka aiheuttaa kovia kipuja sekä paljon oksentelua. Onneksi koko synnytys kuitenkin sujui ongelmitta ja tuoreet vanhemmat pääsivät iloisesti yhdessä esittelemään pikkuveljen vanhemmille sisaruksilleen.

Elizabethin kuudes lapsenlapsi

– Hänen kuninkaallinen korkeutensa sekä lapsi voivat molemmat hyvin, Britannian hovi kirjoitti Twitterissä pian lapsen syntymän jälkeen.

Maanantai-iltana pariskunta poistui sairaalasta yhdessä pikkuprinssin kanssa, jolloin he esittelivät lapsen koko maailmalle sairaalan portailla. Tuoreet ja iloiset vanhemmat tervehtivät lehdistöä, joka oli odottanut vesikielellä parin lapsen syntymää sairaalan ulkopuolella.

Tuore prinssi on nyt kuningatar Elizabethin kuudes lapsenlapsi ja samalla viidentenä kruununperimäjärjestyksessä. Samalla kun tuoreet vanhemmat esittelivät prinssin maailmalle ensimmäistä kertaa, monet havaitsivat erikoisen yksityiskohdan, jonka avulla herttuatar Catherine osoitti kunniaa edesmenneelle prinsessa Dianalle.

Cosmopolitanin mukaan Catherinen mekkovalinta oli selvä nyökkäys edesmenneelle prinsessalle ja lapsen isoäidille.

Catherine on tunnettu tyylitajustaan ja merkkitietoisuudestaan, aivan kuten Williamin äitikin oli ennen traagista kuolemaansa vuonna 1997.

Katso nyt hieman tarkemmin Katen mekkoa. Se on tarkemmin katseltuna hyvin saman näköinen, kuin erään toisen äidin käyttämä mekko, joka hänellä oli yllään vuosia sitten poikansa syntymän jälkeen…

Aivan oikein – kyse on prinsessa Dianasta! Tältä hän näytti, kun he poistuivat yhdessä prinssi Charlesin kanssa samasta sairaalasta prinssi Harryn syntymän jälkeen vuonna 1984. Kate oli tietoisesti valinnut vaatteet, jotka muistuttivat Dianan asukokonaisuutta, voidakseen osoittaa tälle tyylikään kunnianosoituksen tämän lapsenlapsen syntymän johdosta. Vauva oli myös käärittynä kauniiseen valkoiseen vilttiin, aivan kuten prinssi Harrykin oli Dianan sylissä vuonna 1984.

https://www.facebook.com/PrincessDiana1961.1997/posts/2037864816464344:0

Siitä, oliko kyseessä todella tarkkaan harkittu ja mietitty tribuutti Dianalle ei ole vielä varmaa tietoa, mutta ainakin se on hyvin todennäköistä. Kyse ei nimittäin olisi ensimmäisestä kerrasta, kun Kate päättää kunnioittaa edesmennyttä anoppiaan asuvalinnallaan.

Toivotan koko perheelle onnea tuoreen prinssin syntymän johdosta. On aivan ihanaa, että prinssi William ja Kate haluvat yhdessä vaalia prinsessa Dianan muistoa ja kertoa siitä lapsilleen. https://www.facebook.com/PrincessDiana1961.1997/posts/2001335503450609:0