Kahden lapsen murhayritys Oululaisessa ostoskeskuksessa – KRP epäilee äärioikeistoyhteyksiä

Keskusrikospoliisi tutkii Oulun Valkean kauppakeskuksessa torstai-iltana tapahtunutta puukotusta kahtena murhan yrityksenä.

Puukotuksen uhri oli vasta 12-vuotias poika, mikä on herättänyt laajaa huolta ja järkytystä, uutisoi Yle.

Epäiltynä on yli 30-vuotias mies, jolla on yhteyksiä äärioikeistolaisiin liikkeisiin. Tämän vahvistaa Keskusrikospoliisin rikosylikomisario Ari Soronen.

Sorosen mukaan puukotus tapahtui, kun mies hyökkäsi takaapäin 12-vuotiaan pojan kimppuun, joka oli kauppakeskuksessa kahden ystävänsä kanssa. Mies yritti hyökätä myös toisen pojan kimppuun, mutta vartija ehti väliin ja otti hyökkääjän kiinni.

Tapahtumien kulku on saatu selville valvontakamerakuvien ja silminnäkijöiden kertomusten avulla. Poliisi tulee vaatimaan epäillyn vangitsemista ja selvittää, liittyykö miehen äärioikeistotausta tekoon. Puukotuksen uhrin vammat ovat vakavia, mutta hänen tilansa on vakaa. Toinen poika selvisi tilanteesta ilman vammoja vartijan nopean toiminnan ansiosta.

Vetää sanattomaksi. Jaa tämä artikkeli, jotta ystäväsikin pysyvät ajan tasalla.