Kahakka Korkeasaaressa: Tuntematon ojensi lasta ja vanhempi raivostui – poliisi tarvittiin väliin

Korkeasaaren markkinointi- ja viestintäpäällikkö Juuso Vainio vahvistaa tapauksen Newsnerille.

Vanhemmat ovat usein ymmärrettävästi hyvinkin suojelevaisia lapsiaan kohtaan. Ihmisillä on kuitenkin sangen erilaisia näkemyksiä oikeanlaisesta kasvatuksesta.

Toisten mielestä voi olla luontevaa puuttua ”yhteisöllisesti” myös toisten ja tuntemattomien lasten käytökseen. Toisille vanhemmille omien lasten asioihin puuttuminen on hyvinkin punainen vaate.

Helsingin Korkeasaaren eläintarhassa tapahtui ikävä välienselvittely sunnuntaina iltapäivällä. Korkeasaaren markkinointi- ja viestintäpäällikkö Juuso Vainio vahvistaa asian Newsnerille.

– Mitenkään isosta tapauksesta ei ole kyse. Riikinkukkojen aitauksen luona oli syntynyt pieni epäselvyys tai kärhämä kahden vierailijan välillä. Toiseen on kajottu ja sen takia siihen tarvittiin asiaa selvittämään viranomaisia.

Vainion mukaan kyseessä on ollut todennäköisesti jonkinlainen väärinkäsitys. Hän ei itse ollut tilanteessa paikalla, joten ei osaa sanoa tarkemmin. Hän sanoo, että kenellekään ei kuitenkaan käynyt vakavasti.

– Se oli tilanne kahden aikuisen vierailijan välillä. Ei siitä sen isompaa häiriötä eläintarhan toiminnalle seurannut ja ymmärtääkseni viranomaiset saivat selvitettyä asian.  

Lue myös: Uutta manulirakkautta! Korkeasaaressa on taas ihania pentuja

Lue myös: Tallinnan-laivalla tiikeri

Helsingin Sanomien mukaan osapuolina oli lapsiperhe ja toinen pariskunta. Perheen noin alakouluikäinen lapsi kurotti riikinkukkoaitausta kohti kädellään. Perheelle tuntemattoman pariskunnan aikuinen oli tarrannut lasta kädestä tarkoituksenaan estää vahinkoja.

Perheen vanhemmat olivat lehden mukaan katsoneet, että kyseessä oli asiaton kajoaminen lapseen. Selkkaus oli valmis.

Harvinaisia tapauksia

Rikoskomisario Anssi Enqvist kommentoi HS:lle, että tilanteeseen liittyi rinnuksiin tarttumista, tuuppimista ja nimittelyä. Viranomaiset tutkivat asiaa lievänä pahoinpitelynä ja kunnianloukkauksena. Eqvistin mukaan asia on esiselvittelyvaiheessa ja on eri asia, kuinka pitkälle prosessi etenee.

Enqvist kommentoi asiasta ensimmäisenä uutisoineelle Iltalehdelle, että tilanne todennäköisesti kuulostaa hurjemmalta kuin mitä se oikeasti oli. Hänen mukaansa näkemyserot osapuolten välillä olivat suuret.

– Onko käyty käsiksi vai puututtu vaarantavaan toimintaan, ja tietysti vähän sitten eskaloitunut tuo tilanne. Voi olla, että (puuttuminen) on luontevampi selitys, mutta tietysti molemmat osapuolet pitää ensin jututtaa ja asia selvittää. Tunteet ovat kuohahtaneet.

Juuso Vainio sanoo Newsnerille, että vastaavanlaiset tilanteet ovat Korkeasaaressa todella harvinaisia.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Korkeasaareen on syntynyt kaksi uutta manulipentua. Kuva: Korkeasaari

– Kyllä ihmiset tänne tulevat yleensä tosi hyvällä mielellä nauttimaan raittiista ulkoilmasta ja ihastelemaan erilaisia eläimiä.

Vainion mukaan eläintarhan kesä on mennyt todella hyvin. Heillä on uusi dinosaurusnäyttely lokakuuhun asti. Vainio sanoo, että näyttelyssä on mekaanisia, liikkuvia, äänteleviä ja aidonkokoisia dinosauruksia.

– Se on näkynyt kävijämäärissä ja siitä on tullut valtavasti hyvää palautetta.  

Lisäksi eläintarhaan on syntynyt hiljattain muun muassa kaksi myskihärkäkiliä, kaksi uutta manulipentua, neljä metsäpeuravasaa, kolme kuhertajagasellivasaa, kaksi persianlammasta, kyläkutojienpoikasia ja mangustinpoikasia. Huiluharakkataskupariskuntakin on saanut poikasia.

Myös kärhämän tapahtumapaikkaan sijoittuvat riikinkukot ovat saaneet tarhassaan poikasen.