Järkyttävä onnettomuus 9-tiellä: Ainakin kolme kuollut ja yksi viety sairaalaan – koko tie poikki

Poliisi tiedotti tiistaina Valtatie 9:llä tapahtuneesta vakavasta liikenneonnettomuudesta, jonka vuoksi liikenne molempiin suuntiin on poikki vielä tuntien ajan.

Sisä-Suomen Poliisilaitos jakoi tiistaina tiedotteen vakavasta liikenneonnettomuudesta, joka on tapahtunut Valtatie 9:llä Korpilahden kohdalla.

Onnettomuudessa on kuollut kolme ihmistä ja loukkaantunut yksi. Liikenne on paikalla poikki kokonaan molempiin suuntiin ja poliisi varoittaa, että tilanne voi kestää vielä tuntien ajan.

Osallisina rekka ja kaksi henkilöautoa

Viranomaisten mukaan onnettomuudessa ovat olleet osallisena rekka ja kaksi henkilöautoa, jotka kolaroivat kello 7.40 aikaan tiistaiaamuna.

Onnettomuuspaikka sijaitsee tarkemmin noin kaksi kilometriä Jyväskylän suuntaan Korpilahden Nesteeltä.

Pelastuslaitos on yhä paikalla suorittamassa raivaustöitä, eikä tietä ole kyetty vielä avaamaan liikenteelle. Viranomaiset varoittavatkin nyt, että tilanteessa voi kestää vielä kauan ja autoilijoita kehoitetaan malttiin.

Korpilahti sijaitsee Jyväskylän ja Jämsän välissä.