Pelastuslaitos ja muut viranomaiset ovat saaneet olla helisemässä Jari-myrskyn kanssa.
Jari-myrsky kurittaa Suomea. Jo keskiviikkoiltapäivän aikana sähkökatkosten lukumäärät huitelivat yli 10 000, vaikka tuuli ei ollut edes pahimmillaan. Pelastuslaitokset ovat saaneet kymmenittäin ja kymmenittäin tehtäviä tieliikenneonnettomuuksista ja vahingontorjunnasta.
Ilmatieteen laitos on antanut Etelä- ja Keski-Suomeen varoituksia vaarallisesta tai mahdollisesti vaarallisesta liikennesäästä, jalankulkusäästä, tuulesta sekä maa- että merialueilla. Tuulenpuuskat alkoivat nousta jo keskiviikkona iltapäivällä hyvin korkeiksi.
– Myrskystä voidaan jo puhua. Myrskyn määritelmä edellyttää, että keskituulen kymmenen minuutin keskituulen keskiarvo on vähintään 21 metriä sekunnissa. Se on toteutunut useammalla havaintoasemalla Suomenlahden ja Pohjois-Itämeren alueilla, Ilmatieteen laitoksen meteorologi Nina Karusto sanoo Newsnerille.
Korkein lukema on toistaiseksi ollut Helsingin majakalla, joka on mitannut 23,4 metriä sekunnissa. Ennusteiden mukaan tuulet ja puuskat voimistuvat yhä enemmän, kun mennään torstaita kohti. Matalapaineen keskus osuu maan lounaisosan kohdalle yön aikana.
– Puuskat voivat yltää jopa 25 metriin sekunnissa. Merelläkin voi olla keskituuli tosi kova. Siellä voi jopa se 30 metriä sekunnissa mennä rikki. Kovimmat tuulet ovat Pohjanlahdella. Aallokko voi olla tosi hurja. Merkitsevä aallonkorkeus ylittää seitsemän metriä. Käytännössä yksittäinen aalto voi olla jopa kaksi kertaa isompi. Voidaan puhua myrskyaallokosta.
Torstaille on annettu varoitus hyvin vaarallisesta aallokosta Selkämeren alueelle. Muun muassa Ylen meteorologi Matti Huutonen on hämmästellyt asiaa. Hän kirjoittaa sosiaalisessa mediassa, ettei muista, että merialueilla olisi annettu varoituksissa 31 metriä sekunnissa tuulennopeudeksi.
Erikoinen yhdistelmä
Talvimyrskyt eivät sinällään ole Suomessa poikkeuksellisia tai harvinaisia. Nina Karusto sanoo, että sellaisia on aina yleensä yksi mahtunut kalenterivuoteen. Myrskyistä ei tosin voi puhua jokapäiväisenä ilmiönä. Erityisesti loppusyksyn ja alkutalven vuodenaika on niille ehkä tyypillisin.
Sen sijaan Jarista tekee erikoisen se, että se sisältää sekä rankat sateet että ankarat tuulet. Karuston mukaan vastaavanlaista yhdistelmää harvemmin yhtä aikaa havaitaan. Seuraavaksi myrsky etenee hitaasti etelästä kohti pohjoista.
Karusto sanoo, että tuulet osoittavat selkeämpiä heikkenemisen merkkejä vasta torstai-iltapäivästä alkaen. Tosin etenkin rannikkoalueelle jää voimakkaita tuulia, sillä matalapaine jää hieman paikoilleen maan länsiosan ylle.
Sateet puolestaan jatkuvat ainakin etelärannikolla pidempään. Ne voivat muuttua tosin vetisemmiksi. Pohjoisemmassa sateet jatkuvat lumena pidempään. Karusto kommentoi, että etelässä sateet alkavat olla heikompia torstaipäivästä eteenpäin, kun yhtenäisempi sadelinja siirtyy pohjoisemmaksi.
– Mutta paikallisia ja voimakkaita lumikuuroja on jäämässä vaikuttamaan torstaina ja perjantaina. Se näkyy etenkin maan etelä- ja länsiosien alueilla. Puhutaan, että lämpimän meren vaikutus nostattaa tämmöisiä hyvin paikallisia kuuroja. Voidaan puhua lumitykkiefektistä.
Karusto sanoo, että ennusteiden mukaan kuuronauha voi ylettyä etelästä Päijät-Hämeen korkeudelle. Nyt etelään on luvassa 10–20 senttimetriä lunta, mutta jos päälle tulee lumikuuronauha, siihen voi tulla paikallisesti toiset 20 senttimetriä päälle tai enemmänkin. Yhteensä siis jopa puolisen metriä.
– Lumikuurot voivat vielä yllättää. Voisi ajatella, että paikallisesti voi tulla 25 tai 30 senttimetriä lisää. Voidaan puhua hyvinkin suurista kertymistä.
Vältä tarpeetonta liikkumista
Varoituskartta siis hohkaa keltaista, oranssia ja jopa punaista. Nina Karusto sanoo, että se on syytä ottaa huomioon liikenteessä. Lumikuurojen kanssa ajokeli menee vielä hankalammaksi. Hän kehottaa seuraamaan säätä ennen liikkeelle lähtemistä.
– Kyllä se yleissuositus on, että tarpeetonta liikkumista voisi välttää. Lumikuuroista on vaikea tiedottaa, eikä ennustetta välttämättä edes näe. Kehotan yleiseen valppauteen. Oleellisinta on säähän sopivat liikennenopeudet. Kiireessä helposti unohtuu, että tällaisessakin säässä voisi ehkä vähän hiljentää ja pitää turvavälejä enemmän.
Varoitukset eivät koske vain autoliikennettä. Kun lunta alkaa olla yleisemmin kymmenen senttiä tai enemmän, se tamppaantuu herkästi alueilla, joissa kävelee paljon ihmisiä. Tamppaantuneesta kerroksesta tulee todella liukas.
Tuulivaroitukset taas aiheuttavat mahdollisuuden sähkökatkoksiin. Karuston mukaan se riippuu osin siitä, millaisella alueella asuu. Tulevatko sähköt ilmasta vai maan alta. Hän kehottaa varautumaan myös sähkökatkoihin. Maaseutumaisessa ympäristössä se osataan ehkä ottaa kaupunkeja paremmin huomioon.
– Myrsky vaikuttaa melkein koko Suomessa tässä lähivuorokausien aikana. Etenkin keskiviikon ja torstain välinen yö on tuulen kannalta se hankalin. Lapissa vaikutukset jäävät vähäisemmiksi.
Pysykäähän ihmiset turvassa ja olkaa varovaisia! Tämän jutun saa jakaa kavereillekin.