Janne Puhakan surmaillan hyytävät yksityiskohdat julki

Entisen jääkiekkoilijan Janne Puhakan kuolemaan liittyvä rikostutkinta on edennyt niin pitkälle, että poliisi on pystynyt antamaan asiaan liittyen uusia tietoja.

Yksityiskohdat entisen jääkiekkoilijan Janne Puhakan kuoleman ympärillä alkavat tarkentua. Puhakka, 29, ja hänen kumppaninsa norjalainen Rolf Nordmo, 66, olivat eronneet loppukesän ja alkusyksyn aikana Puhakan tahdosta. Nordmo jäi asumaan pariskunnan kotiin Espoon Henttaan alueelle.

Puhakka oli mennyt 13. lokakuuta vanhaan kotiinsa hoitamaan eroon liittyviä ”yleisiä asioita”. Nordmo olikin kaivanut esiin metsästykseen tarkoitetun haulikon. Tutkinnanjohtaja Matti Högman vahvistaa Newsnerille, että poliisi epäilee Nordmon ampuneen Puhakkaa kahdella laukauksella.

– Epäilty tekoaika on iltapäivällä ja viranomaiset ovat tulleet kahdeksan aikoihin paikalle, hän sanoo.

Lauseesta voi lukea puistattavan tiedon. Nordmo on siis ollut asunnossa pitkään Puhakan ruumiin kanssa. Högman ei kommentoi tarkemmin, mihin laukaukset ovat osuneet. Viranomaiset saivat hätäsoiton Puhakan huolestuneelta ystävältä, joka ei saanut Puhakkaan yhteyttä. Tavallisesti hän oli vastannut yhteydenottoihin ripeästi.

Nordmo tuli kodistaan itse ulos, eikä tehnyt vastarintaa. Hän on tiettävästi ollut katuvainen, ja poliisin mukaan hän on käyttäytynyt kuulusteluissa asiallisesti sekä vastannut kysymyksiin.

– Hän on jo silloin varhain kuulusteluissa sinänsä kertonut, että hän on aiheuttanut kuoleman. Murhanimikkeen hän on kiistänyt, Högman sanoo Newsnerille.

Nordmo on tutkintavankeudessa epäiltynä murhasta. Högman sanoo, että syytteen nostamisen määräpäivä on 27. helmikuuta. Lähtökohtaisesti pääkäsittely on siitä parin viikon päästä. Högman sanoo, että siitä eteenpäin yksityiskohdat ovat syyttäjän, käräjäoikeuden ja avustajan välisiä asioita.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Janne Puhakka oli mukana uusimmalla Petolliset-kaudella.
Janne Puhakka oli mukana uusimmalla Petolliset-kaudella. Kuva: Nelonen Pressi / Saku Tiainen

– Meillä on velvollisuus saada esitutkinta valmiiksi hyvissä ajoin ennen syytteennostamisen määräpäivää, että syyttäjä ehtii syyteharkinnan suorittamaan. Uskon, että siihen ehditään ihan hyvin.

Tappo vaihtui murhaksi

Ensin poliisi epäili Nordmoa taposta, mutta nimike vaihtui murhaksi. Högman kommentoi jo aiemmin Newsnerille, että poliisi tuli syyttäjän kanssa keskusteltuaan siihen tulokseen, että teko on voitu tehdä vakaasti harkiten. Sen epäillään olleen myös erityisen raaka ja julma. Näin murhan rikosnimikkeen tunnusmerkistö täyttyisi.

– Tarkastelimme seikkoja, mitä teosta on tällä hetkellä tiedossa. Kävimme keskustelua syyttäjän kanssa ja tulimme siihen lopputulokseen, että tässä on syytä epäillä, että tämä on voitu tehdä vakaasti harkiten. Tämän tekotavan epäillään myös olleen erityisen raaka ja julma.

Puhakka lopetti kiekkouransa vuonna 2017. Hän nousi entistä suurempaan julkisuuteen, kun hänestä tuli ensimmäinen Liiga-tason jääkiekkoilija, joka on kertonut homoseksuaalisuudestaan.

Oman lisädraamansa tragediaan toi, että Puhakka oli surman aikaan mukana uusimmalla Petolliset-kaudella. Ohjelmassa ratkotaan ”murhamysteeriä” petollisten ja uskollisten välillä. Puhakka oli ensin uskollisten puolella, kunnes siirtyi petollisten joukkoon.

Puhakka eteni finaaliin saakka. Jakso oli tarkoitus esittää 17. lokakuuta. Siis alle viikko Puhakan kuoleman jälkeen. Nelonen ilmoitti pian uutisen jälkeen, että jaksoa ei esitetä ainakaan suunniteltuna ajankohtana. Kanava ei kommentoinut, esitetäänkö sitä koskaan.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Entinen jääkiekkoilija Janne Puhakka on kuollut.
Janne Puhakka pelasi uransa aikana jääkiekkoa niin Suomessa, Kanadassa kuin Ranskassakin. Kuva: All Over Press / Jari Pekkarinen

Nyt finaalijakson kohtalo on selvillä. Nelonen kertoo tiedotteessaan, että jakso esitetään 10. marraskuuta kello 21.00. Se on samaan aikaan katsottavissa myös Ruudun puolella.

– Jakson esittäminen on myös Janne Puhakan omaisten toive. Jakson alkuun ja loppuun on lisätty Jannea kunnioittava muistokuva, Nelonen kertoi tiedotteessa.

LUE MYÖS:

 

Lue lisää aiheesta...