Tweet about this on Twitter Pin on Pinterest Share on Facebook

Isän kaksi lasta katosi jäljettömiin – 3 vuoden kuluttua he ilmestyivät yllättäen tämän ovelle

Lapsen katoaminen on varmasti useimpien vanhempien pahin mahdollinen painajainen. Monet meistä eivät varmasti ikinä lopettaisi etsimistä, jos tietäisivät lastensa olevan yksin tuolla jossain.

Juuri niin ajatteli myös kahden lapsen isä Harry.

Joulukuussa 2014 hänen oli tarkoitus noutaa tyttärensä ja poikansa koulusta, mutta he eivät koskaan saapuneet paikalle. Kun hän sai tietää lasten äidin, jonka kanssa hänellä oli jaettu huoltajuus, noutaneen lapset hän käynnisti suuretsinnät, jotka eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta.

Mutta kolme vuotta myöhemmin Harryn painajainen tulikin yllättävään päätökseen.

Vuoden 2014 joulu oli Harry Spaethille hänen elämänsä kamalinta aikaa. Juuri noihin aikoihin hänen kaksi lastaan – Serena ja Thomas, katosivat koulusta kolme vuotta sitten.

Harry oli taistellut kiivaasti huoltajuudesta lasten äidin kanssa aina heidän avioerostaan saakka, joten kun koululta kerrottiin äidin noutaneen lapset, Harry ymmärsi hänen pahimman pelkonsa käyneen toteen.

Hän ex-vaimonsa oli kadonnut kaupungista yhdessä heidän lastensa kanssa jättämättä yhtäkään johtolankaa, jottei Harry voisi enää ikinä nähdä lapsiaan.

Facebook/Find Serena & Thomas Spaeth

Pelättiin lähteneen maasta

Harry ilmoitti lasten katoamisesta poliisille, mutta hän ei kyennyt vain istumaan toimettomana odottamassa. Hän lähti ulos ja etsi lapsiaan kaikista paikoista, jotka hän vain saattoi keksiä.

Brittilehti Daily Mailin mukaan lasten äidillä oli englannin kansalaisuus, jonka vuoksi Harry pelkäsi, että pahimmassa tapauksessa hän olisi voinut viedä lapset Atlantin ylitse.

Harry palkkasi lopulta myös yksityisetsiviä auttamaan häntä löytämään lapsensa ja matkusti ulkomaille näiden perässä.

Yllättäen oveen koputettiin

Vuodet vaihtuivat, mutta päivääkään ei kulunut, etteikö Harry olisi kaivannut ja ajatellut lapsiaan. Hän yritti tehdä kaikkensa, jotta lapset löydettäisiin. Mutta vasta kun hän sai käsiinsä kuvat, jotka näyttivät miltä lapset voisivat nyt muutamaa vuotta vanhempina näyttää, asiat alkoivat ratketa.

Vain muutamaa päivää ennen jouluaattoa 2017 Harryn ovelle koputettiin ja hän sai tiedon, joka sai hänet jähmettymään täysin.

Facebook/Find Serena & Thomas Spaeth

Etsijät olivat viimein löytäneet lapset ja seisoivat näiden kanssa hänen ovellaan.

Heidät oli paikannettu noin 15 kilometrin päässä koulusta sijaitsevaan taloon, jossa he asuivat äitinsä kanssa. Löytämiseen oli

Harryn ex-vaimo pidätettiin kidnappaamisesta epäiltynä ja Harry oli viimein vuosien tuskan jälkeen yhdessä lastensa kanssa.

Facebook/Find Serena & Thomas Spaeth

Ajatelkaa, että tämä isä oli 3 vuotta erossa lapsistaan ennen kuin häntä onnisti. Tämä todella todistaa sen, ettei ikinä saisi luovuttaa, vaikka tilanne olisi miten toivoton.

Jaa tätä artikkelia Facebookissa levittääksesi sen sanomaa kaikille!

 

Lue lisää aiheesta...