Meillä ihmisillä on valitettavasti tapana muodostaa oma arviomme muista liian hätäisesti, ilman, että tiedämme, mitä kaikkea heidän taustallaan on ja mitä he joutuvat käymään läpäi.
Joskus on vaikea olla empaattinen toista kohtaan ennen kuin näkee, mitä kulisseissa tapahtuu. Toivon kuitenkin, että tämä internetissä leviävä tarina saa edes jonkun tajuamaan, miten tärkeää on poistaa laput silmiltä ja kohdata kanssaihmiset avoimin mielin.
Kaikki alkoi siitä, kun lääkäri sairaalaan, johon hänet oli hälytetty hätätapauksen vuoksi.
Pian lääkärille selvisi, että kyseessä oli nuori poika, joka oli joutunut pahaan auto-onnettomuuteen.
Lääkäri kiirehti leikkaussaliin. Sen ulkopuolella hän tapasi pojan isän, joka huusi hänelle:
”Miksi helvetissä tulet näin myöhään? Miksi? Ymmärrätkö, että poikani on kuolemaisillaan? Tämä ei ole hyväksyttävää!”
Lääkäri pysyi rauhallisena ja vastasi:
”Olen pahoillani. Saavuin juuri sairaalalle ja tulin niin nopeasti kuin pystyin. Koita rauhoittua ja anna minun tehdä työni.”
Isä, joka oli selvästi turhautunut ja peloissaan, ei halunnut kuunnella.
”Rauhoittua? Miltä sinusta tuntuisi, jos oma poikasi olisi tuolla?”
Lääkäri hengitti syvään ja katsoi isää.
”En voi luvata ihmeitä, sillä me lääkärit emme ole ihmeidentekijöitä. Mutta lupaan tehdä kaikkeni, jotta pelastaisin poikasi.”
Isä vaikutti edelleen tyytymättömänä ja tuhahti:
”Helppo se on sanoa, kun oma perhe ei ole vaarassa.”
Leikkaus kesti muutaan tunnin.
Lopulta lääkäri tuli ulos salista tyytyväisen näköisenä.
”Leikkaus meni hyvin ja poikanne tila on vakaa”, hän totesi isälle.
Isä ei vastannut, vaan katsoi vain ärsyyntyneenä kelloaan.
”Jos teillä on kysyttävää, olkaa yhteydessä sairaanhoitajaan”, lääkäri sanoi ja poistui.
Isä meni lähimmän sairaanhoitajan luo ja kysyi:
”Onko hän aina tuollainen? Miten törkeä kusipää. Hän ei voinut pysähtyä edes minuutiksi ja kertoa, miten poikani voi.”
Sairaanhoitaja vastasi surullisena:
”Tiesittekö, että hänen oma poikansa kuoli auto-onnettomuudessa vähän aikaa sitten? Hän oli juuri tämän hautajaisissa, kun sai hälytyksen poikanne leikkaukseen. Nyt kun teidän poikanne tila on vakaa, hän päätti palata takaisin oman poikansa hautajaisiin.”
On vaikea sanoa varmaksi, onko tämä tarina totta.
Yksi asia on kuitenkin varmaa: Tämä on riipaiseva opetus siitä, miksi ketään ei tulisi tuomita ensivaikutelman perusteella.
Toivottavasti se saa ihmiset ajattelemaan ja osoittamaan myötätuntoa muita kohtaan. Sairaanhoitajat ja lääkärit eivät aina saa ansaitsemaansa kunnioitusta, vaikka he työskentelevät meidän hyväksemme joka päivä ja pelastavat ihmishenkiä – pitkistä työpäivistä ja kiireestä huolimatta. Ei pidä unohtaa, että myös heillä on omat elämänsä, tuntensa ja ongelmansa.
Jos tämä tarina kosketti sinua, jaa se eteenpäin Facebookissa.
