IS: Ex-kiekkoilija Janne Puhakka on kuollut henkirikoksen uhrina

Poliisi tiedotti sunnuntai-iltana saaneensa ilmoituksen epäillystä vakavasta väkivaltarikoksesta Espoon Henttaalla.

Sunnuntai-iltana tapahtunutta rikosta tutkitaan tappona, jonka uhriksi on Ilta-Sanomien mukaan joutunut entinen jääkiekkoilija Janne Puhakka.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitos tiedotti sunnuntai-iltana saaneensa hätäkeskuksen kautta tehtävän Espoon Henttaalla sijaitsevaan asuntoon, jossa epäiltiin tapahtuneen väkivaltarikos.

Poliisi otti paikan päältä kiinni yhden henkilön väkivaltarikoksesta epäiltynä. Poliisin mukaan noin 65-vuotias epäilty otettiin kiinni asunnosta ja hänen epäillään tehneen henkirikoksen ampuma-aseella.

Epäillyn rikoksen uhri on noin 30-vuotias mies. Tapausta tutkitaan parhaillaan tappona, mutta rikosnimike voi vielä muuttua tutkinnan edetessä. Teosta epäiltyä miestä on tarkoitus kuulla maanantaina 14.10.

Ex-jääkiekkoilija uhrina

Ilta-Sanomien tietojen mukaan rikoksen tapahtumapaikka oli kiinteistö, jossa entinen huippujääkiekkoilija Janne Puhakka, 29, ja hänen norjalainen kumppaninsa Rolf Nordmo, 66, asuvat.

Lehden tietojen mukaan Nordmon epäillään ampuneen Puhakan kuoliaaksi. Viranomaiset eivät ole vahvistaneet tietoja asianosaisten henkilöllisyyksistä.

Janne Puhakka joutui kotonaan henkirikoksen uhriksi.
Ex-jääkiekkoilija Janne Puhakka on yksi tälla kaudella nähtävän Petolliset -sarjan kisaajista. Kuva: All Over Press / Timo Korhonen

Tilanteesta ei ole poliisin tiedotteen mukaan aiheutunut vaaraa sivullisille, eikä siihen tämän hetkisten tietojen mukaan uskota liittyvän muita henkilöitä. Epäilty rikos tuli viranomaisten tietoon sivullisen hätäkeskukseen tekemän puhelun kautta.

– Meillä on kohtuullisen hyvä käsitys siitä, mitä on tapahtunut, rikoskomisario Matti Högman kertoo IS:lle.

Parhaillaan mukana televisiossa

Ammattilaisena Liigassa muun muassa Espoon Bluesissa pelannut Puhakka tuli pelaajauransa jälkeen ulos kaapista ja kertoi avoimesti homoseksuaalisuudestaan sekä siitä, millaista asia oli salata pelikaverien ja kiekkoyhteisön keskuudessa.

Hän toi asian julkisuuteen ensimmäisen kerran vuonna 2019. Tuolloin Puhakka paljasti kertoneensa aiemmin asiasta vain joillekin joukkuekavereilleen. Puhakka on ensimmäinen SM-liigassa pelannut jääkiekkoilija, joka on kertonut julkisuudessa olevansa homo.

Espoon Bluesin kasvatti edusti uransa aikana Suomea myös nuorten maajoukkueissa ja pelasi kotimaan sarjojen lisäksi juniorikiekkoa Kanadan kovatasoisessa juniorisarja QMJHL:ssa. Viimeisen kautensa ammattilaisena hän pelasi Ranskassa kaudella 2017-2018.

Moni television katsoja saattaa tunnistaa Puhakan siitä, että hän on yksi parhaillaan tällä hetkellä televisiossa esitettävän Petolliset -ohjelman kilpailijoista. Ohjelman finaalijakso on tarkoitus nähdä televisiossa tällä viikolla.

Entinen jääkiekkoilija Janne Puhakka on kuollut.
Janne Puhakka pelasi uransa aikana jääkiekko niin Suomessa, Kandassa kuin Ranskassakin. Kuva: All Over Press / Jari Pekkarinen

 

Lue lisää aiheesta...