IL: 71 vuotta täyttänyt Hannele Lauri avoimena terveyshuolista – kertoo nyt voinnistaan

Perjantaina 21.7. syntymäpäivää viettävä näyttelijä Hannele Lauri kertoo nyt Iltalehden haastattelussa avoimesti voinnistaan.

Näyttelijä Hannele Lauri juhlistaa tänään syntymäpäiväänsä. Rakastetun tähden mittariin tuli ikää 71 vuotta, mutta valitettavasti juhlia ei ole tiedossa ainakaan ihan heti.

Lauri kertoo Iltalehdelle olevansa sairastunut, sillä flunssa iski juuri syntymäpäivän korvilla.

Hannele Lauri
Kuva: All Over Press / Timo Korhonen

– Joka paikkaa särkee. Ei auta muu kuin mennä hetkeksi nukkumaan, kun ei buranakaan auta, Lauri toteaa lehdelle.

Komplikaatioita leikkauksessa

Näyttelijällä on takanaan muutenkin terveyden kannalta vaikea vuosi, sillä hänelle tehtiin toukokuussa lonkkaleikkaus. Leikkauksesta syntyi kuitenkin komplikaatio, joka havaittiin vasta viikkoa myöhemmin.

Hannele Lauri
Kuva: All Over Press

Näyttelijän lonkka oli leikattu jo kertaalleen aiemmin, mutta keväällä kivut äityivät niin pahaksi, että uusi leikkaus oli pakko hoitaa.

Lauri kiidätettiin kotoaan ambulanssilla sairaalaan sen jälkeen, kun henki lakkasi kulkemasta. Ensihoitajat epäilivät tilanteessa alkuun jopa veritulppaa.

Taustalla oli kuitenkin heitto veriarvoissa, joka johtui leikkauksen komplikaatioista.

– On se lonkka parempi, sitä ei särje siis. Mutta ei se vielä sellainen ole kuin sen pitäisi olla, 71-vuotias päivänsankari kertoo.

Kuntoutukseen hän on aloittanut jo vesijuoksun, mutta valitettavasti flunssa pysäytti senkin toiminnan. Lonkka kuitenkin vaatii vielä selvästi lisää kuntoutusta, hän uskoo.

Elokuussa Lauri kertoo aloittavansa kuvaukset erään uuden työprojektin parissa, jota odottelee jo innolla.

– Kyllä on kivaa tämä lepääminenkin. Ihan oikeasti, sillä tavalla, että ”tänään minun ei tarvitse mennä mihinkään”, näyttelijä toteaa kesänvietostaan IL:lle.

Lähetetään yhdessä isot onnittelut Laurille ja toivotetaan pikaista toipumista myös lonkan ja flunssan osalta!