Tweet about this on Twitter Pin on Pinterest Share on Facebook

Identtiset kaksoset syntyivät vuonna 2010: Nyt he ovat kasvaneet ja heitä kutsutaan ”maailman kauneimmiksi kaksosiksi”

Kun vanhemmat saavat viimein kuulla, että perheeseen on pitkän odotuksen jälkeen tulossa lisäystä, on se tavallisesti hyvin odotettu ja iloinen uutinen. Kun kyse onkin kahdesta lapsesta, tarkoittaa se usein myös tuplasti onnea ja iloa.

Identtiset kaksoset Leah Rose ja Ava Marie syntyivät Kaliforniassa Yhdysvalloissa heinäkuussa 2010.

Ei mennyt kauaa ennen kuin tyttöjen äiti Jaqi alkoi saada kehuja kymmeniltä ihmisiltä siitä, kuinka kauniita hänen lapsensa olivat.

Vain kuuden kuukauden ikäisinä tytöille tarjottiin jo ensimmäistä mahdollisuutta työskennellä malleina. Mutta kolmen lapsen äiti Jaqi tiesi, että elämä olisi tarpeeksi kiireistä ja haastavaa ilman mallimaailman hömpötyksiäkin, joten hän kieltäytyi ensimmäisestä tarjouksesta.

Kun tytöt täyttivät 7 vuotta heinäkuussa 2017 piti äiti sitä merkkinä (7.7.2017). Hän julkaisi kuvan tyttäristään kuvapalvelu Instagramiin, mutta mikään ei olisi voinut valmistaa äiti siihen palauteryöppyyn, minkä hän tulisi saamaan.

Facebook/Jaqi Clements

Näistä kauniista kaksosista tuli maailmankuuluja yhdessä yössä ja useat eri mallitoimistot ympäri maailman ottivat yhteyttä vanhempiin toivoen saavansa tytöt kirjoille.

Huomiosta nauttineet kaksostytöt halusivat itse kokeilla siipiään malleina, kun heidän äitinsä kertoi tytöille esitetyistä tarjouksista.

Päivä päivältä tyttöjen Instagram-tili sai vain lisää ja lisää seuraajia.

Facebook/Jaqi Clements

Nyt ihmiset kaikkialta ympäri maailman ihailevat näiden tyttöjen kauneutta ja jotkut ovat jopa tituleeranneet heitä ”maailman kauneimmiksi kaksosiksi.

Tyttöjen ensimmäisestä mallikeikasta on kulut nyt seitsemän vuotta, mutta uusien keikkojen saaminen on osoittautunut näille neideille todella helpoksi.

Lähes jokainen mallitoimisto, johon äiti otti yhteyttä, ilmoitti haluavansa tavata tytöt. Ja vain muutamassa kuukaudessa tyttöjen Instagram-tili paisui 15 000 seuraajasta yli 150 000 seuraajaan. Tällä hetkellä kaksosilla on yli 200 000 seuraajaa.

Facebook/Jaqi Clements

Tällä hetkellä tytöillä on sopimukset kahden eri mallitoimiston kanssa ja myös heidän 2-vuotias pikkuveljensä on päässyt jo tekemään mallin töitä.

Leah Rose ja Ava Marie ovat myös esiintyneet useiden eri lasten vaatebrändien mainoskasvoina.

Nyt mallintyöstä on lopulta tullut ura, joka on vienyt koko perheen mukanaan. Molemmat vanhemmista lopettivat tavalliset päivätyönsä voidakseen matkustaa ja auttaa tyttöjään heidän haaveiden toteuttamisessa.

Tyttöjä ei ole missään kohtaa painostettu töihin ja he tekevät vain asioita, jotka itse haluavat. Ja niin kauan kun mallin työt ovat tytöille mieluisia en usko, että kenelläkään on ongelmaa sen kanssa, että maailman kauneimmat kaksoset jatkavat maailman valloitustaan!

Facebook/Jaqi Clements

Vaikka usein sanotaankin, että kauneus on katsojan silmissä, niin on kyllä myönnettävä, että nämä kaksi tyttöä ovat aivan uskomattoman suloisia pieniä lapsia. Ei ole ihme, että he ovat päässeet jo nuorina malleiksi!