Helsingin päärautatieasemalla syttyi tulipalo, jonka aiheutti pakastin – Ihmiset evakuoitu ulos

Helsingin päärautatieaseman asemahallissa syttyi keskiviikkona tulipalo, kertovat useat mediat.

Ihmiset evakuoitiin asemalta nopeasti ja asemahalli täyttyi savusta palon takia. Pelastuslaitoksen mukaan tilanne on kuitenkin hallinnassa.

Helsingin päärautatieasemalla koettiin keskiviikkona pelottavia hetkiä, kun asemahallissa syttyi tulipalo. Asemahalli evakuoitiin ihmisistä sen täytyttyä savusta.

Paikalle saapui useita pelastuslaitoksen yksiköitä ja rakennus eristettiin ulkoa poliisin eristysnauhalla.

Aiheuttajana pakastin

Pelastuslaitos kertoi kuitenkin Twitterissä hieman kello 12 jälkeen, että tulipalon syy oli löytynyt ja palo saatu sammutettua.

– Rautatieaseman palo sammutettu. Kohteessa paloi pakastin. Pelastuslaitos tuulettaa tiloja. Tuuletus vie noin 1/2h, jonka jälkeen pelastustoimet päättyy, pelastuslaitoksen viesti kuuluu.

Onneksi palo saatiin sammumaan ja suuremmilta vahingoilta vältyttiin.