20 vuotta sitten nyt 36-vuotias ruotsalainen Annica oli yläasteella. Hänen luokkatovereillaan voi olla mukavia ja hienoja muistoja noista ajoista, mutta Annican tilanne on toinen. Hänelle niistä on jäänyt enimmäkseen ikäviä muistoja, ja paljon henkisiä arpia. Annica joutui jatkuvan kiusaamisen uhriksi.
Viime keväänä Annica sai kutsun luokkakokoukseen. Hän yllättyi siitä että hänet edes kutsuttiin. Kun hänen yllätyksensä hälveni, hän päätti kirjoittaa viestin entisille kiusaajilleen.
Kun Annica oli 8.-luokkalainen, hän joutui kiusatuksi.
“Minulle yläaste oli aikaa joka repi minua palasiksi kunnes minusta ei ollut enää juuri mitään jäljellä. Kokemani yksinäisyys ja avuttomuus olivat niin kouriintuntuvia, että ne vaikuttavat minuun ja tunne-elämääni vielä tänäkin päivänä,” Annica kirjoitti.
Seuraavana vuonna Annica vaihtoi luokkaa, ja toisen ryhmän mukana oleminen helpotti tilannetta huomattavasti. Siitä huolimatta hänellä oli negatiivinen käsitys itsestään.
Tänä keväänä hän sai sitten kutsun luokkakokoukseen, johon olisivat tietysti tulossa myös hänen entiset kiusaajansa. Annica sanoi, että hän tunsi olonsa vaivautuneeksi lukiessaan luokkakokouskutsua. Ajateltuaan asiaa jonkin aikaa hän päätti kirjoittaa luokkakokouksen Facebook-sivulle viestin.
Tässä Annican koko viesti suomennettuna:
“Rakas 9C-luokka. Kiitos kutsusta 20-vuotisluokkakokoukseemme.
On vaikea uskoa että yläasteen päättymisestä on jo niin kauan! Joskus minusta vieläkin tuntuu kuin se olisi ollut eilen. Onpa mukavaa, että voitte muistella niitä aikoja ilolla! Minulle se oli kuitenkin elämäni synkintä aikaa. Saatatte muistaa, että vaihdoin toiselle luokalle. Tein sen välttääkseni sitä yhtäkkistä hiljaisuutta kun kävelin teidän ohitsenne käytävällä, ja sitä seurannutta ivanaurua ja pilkkaamista. Tein sen välttääkseni hyytäviä katseita joita sain luokassa. On hyvin kaikkien tiedossa, että jotkut teistä omistautuivat minun kiusaamiselleni.
“Hauska” asia kiusaamisessa on se, ettei se koskaan täysin katoa kiusatun olemuksesta. Vielä 20 vuoden jälkeenkin kuulen sisälläni tuon äänen joka sanoo että olen täysin hyödytön, vaikka loogisesti ajatellen tiedän ettei se ole totta. Olen silti varma, että olette tänä päivänä hyviä ihmisiä. Ehkä joillakin teistä on omia lapsia. Jos on, niin siinä tapauksessa toivon että he eivät joudu menemään kouluun joka aamu vatsa solmussa jännittäen. Kukaan ei ansaitse sellaista.
PS: Sen sijaan että käyttäisin rahaa luokkakokoukseen menemiseen, lahjoitin 2000 kruunua kiusaamisenvastaiselle Friends–säätiölle.
Kun Annican kirjoitus jaettiin Friends-säätiön Facebook-sivulla, se sai nopeasti 45 000 tykkäystä ja 5000 jakoa.
Annica sanoo, että kiusaajille kirjoittaminen oli pelottavaa, mutta samaan aikaan hänestä tuntui helpottavalta ilmaista miltä hänestä tuntui.
Kirjoituksensa jälkeen Annica sai yhteydenottoja muutamilta entisiltä luokkatovereiltaan. Vaikka hän arvostaakin sitä että hänelle kirjoitettiin, Annica sanoo että olisi parempi jos he myöntäisivät mitä he tekivät hänelle yläasteella, sillä vielä nykyäänkin hän tuntee pahaa oloa kiusatuksi joutumisen takia.
Minusta oli erittäin hyvä asia että Annica kirjoitti viestin entisille kiusaajilleen. Se oli rohkeasti tehty! Toivottavasti se rohkaisee muita samassa tilanteessa olevia.
Ole hyvä ja jaa tämä juttu Facebookissa! Muistutetaan ihmisiä siitä että kiusaaminen on vakava asia!
