Esikoulu kyllästyi kännykkää käyttäviin vanhempiin – lappu ovessa on herätellyt jo yli 2 miljoonaa ihmistä

Moni ymmärtää sen, että toisten lasten kasvatukeen puuttuminen ei ole hyväksyttävää. Ei kukaan vanhempi halua kuulla, miten lapsesi kannattaisi kasvattaa. Joskus se on kuitenkin välttämätöntä.

Yhdysvaltalaisen esikoulun henkilökunta ajatteli, että se oli juuri sitä – välttämätöntä, kun he laittoivat ”vihaisen kirjeen” ovelle. Nyt kuva lapusta leviää.

Muistilapun kuva levisi sen jälkeen, kun pienten lasten äiti Juliana Mazurkewicz jakoi sen Facebookissa. 

Juliana oli vuonna 2017 hakemassa tytärtään esikoulusta, kun hän näki, että henkilökunta oli laittanut paperin etuoveen. 

Joskus ovessa saattoi olla jokin tiedote esimerkiksi leviävästä flunssasta tai vastaavasta.

Jotkut vanhemmat huomasivat viestit, toiset olivat liian kiireisiä huomatakseen lastaan koskevat viestit.

Vihainen viesti esikoulusta

Juuri tästä syystä henkilökunta ajatteli, että oli ”vihaisen huomautuksen” aika. 

Esikouluhenkilökunta näkee päivittäin vanhempien lähtevän ja hakevan lapsiaan, joten on ymmärrettävää, että he näkevät ja kiinnittävät paljon huomiota vanhempien käyttäytymiseen. 

Ilmeisesti he olivat kyllästyneet välinpitämättömiin vanhempiin, mikä sai heidät laittamaan tämän tekstin ovelle.

Sinä olet hakemassa lastasi!

SULJE PUHELIN!!!!

Lapsesi on iloinen nähdessään sinut! Oletko sinä iloinen nähdessäsi lapsesi? 

Olemme nähneet lasten yrittävän antaa vanhemmille tekemiään asioita, mutta vanhemmat ovat olleet nenä kiinni puhelimessa. Olemme kuulleet lapsen sanovan ”äiti, äiti, äiti ..” ja vanhemmat kiinnittävät tarkempaa huomiota puhelimeen, kuin lapseen. Se on huolestuttavaa.

Laita puhelin pois!!

2 miljoonaa jakoa

Kun Juliana näki lapun, aluksi hän hämmentyi. Sitten hän yllättyi iloisesti. Juliana sai lapusta itse ajattelemisen aihetta, joten hän halusi jakaa sen muillekin. Hän ei kuitenkaan osannut aavistaa, kuinka hänen julkaisunsa lähtisi leviämään.

Tällä hetkellä kuvaa lapusta on jaettu yli 2 miljoona kertaa. Monilla ihmisillä näyttää siis olevan mielipiteitä vanhemmista ja heidän matkapuhelinten käytöstä lastensa lähellä.

Mitä mieltä sinä olit henkilökunnan lapusta? Perusteltua vai provosoivaa? Jätä kommentti Facebook-artikkelin alle.