Eronnut Vesku Jokinen jakoi hurjat kuvat muodonmuutoksestaan

Klamydia-yhtyeen keulamiehenä tunnettu Vesku Jokinen on käynyt viime kuukausien aikana läpi isoja muutoksia elämässään. Nyt iloinen muusikko esittelee ylpeänä tuloksia ennen ja jälkeen kuvissa.

54-vuotias Vesku Jokinen on tullut suomalaisille tutuksi punk-yhtye Klamydian nokkamiehenä. Television ja muunlaisen musiikin ystävät taas saattavat muistaa hänet Vain elämää -ohjelmasta, jossa Jokinen oli mukana vuonna 2020.

Tänä vuonna muusikon elämässä ovat puhaltaneet uudet tuulet. Jokinen kertoi syyskuun alussa yhdessä ex-puolisonsa kanssa, että pariskunta on päättänyt hakea avioeroa.

Vesku ja Minja ehtivät olla yhdessä seitsemän vuotta ja naimisissa hieman yli vuoden sanottuaan toisilleen tahdon alkuvuodesta 2023.

Esittelee hurjaa muodonmuutosta

Rakkauselämän lisäksi Jokisen elämässä on tapahtunut viime kuukausina myös muita isoja muutoksia, joita hän nyt esittelee torstaina Instagram-tililleen jakamassa julkaisussa.

Muusikko kertoo onnistuneensa laihduttamaan 10 kiloa ja pitämään kilot myös poissa menestyksekkäästi. Asian vahvistamiseksi hän jakoi seuraajiensa nähtäväksi ennen ja jälkeen kuvat itsestään ilman paitaa.

– Kattokaa ny perkeles kun sain 10 kiloo pois. Nyt oon saanu pari kuukautta sen pysymäänkin pois, niin kehtaa vähä toitottaa, mies iloitsee kuvatekstissä.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen. Jos upotus ei näy, katso se tästä.

Painonpudotus ei ollut Jokiselle mikään helppo tehtävä ja hän sanookin itse, että on ihminen, jolle ruoka ja juoma maistuvat hyvin.

– Ei ollut muuten mikään läpihuutojuttu herralle, joka täyttää pian 55, ja jonka geeniperimä on sitä luokkaa, että kun kävelee konditorian ohikin, niin lihoo ainakin 2 kg. Pitäkää mulle peukkuja, ettei tuu takaisin nimim. ruoka ja juoma on hyvää, mies kirjoittaa.

Jokisen päivitys keräsi nopeasti paljon huomiota ja perjantaihin mennessä siitä oli tykätty jo yli 8000 kertaa. Kommenttiosiossa monet seuraajat ylistävät miehen suoritusta ja lähettävät hänelle tukea osoittavia viestejä.

– Äijähän on melkoisessa tikissä! Good for you!

– Noituutta sanon minä! Mutta hyvin tehty Söör, pystyispä iteki tohon.

– Mahtavaa Vesku. Hyvin vedät!

– Mies kuin veistos, lähentelee Tarzania!

– Hienoa Vesku! Jatka vaan samaa rataa. Pahimmillaan siitä voi tulla vaan loistava olo ja terveys kiittää.

Todella kunnioitettava ja hieno suoritus Jokiselta. Omasta terveydestä huolehtiminen on aina vain tärkeämpää, mitä iäkkäämmiksi ihminen tulee.

Lähetetään yhdessä miehelle tsemppiä ja nostetaan hattua komeasta suorituksesta!