Ennakkosuosikki Sara Siipola sittenkin Euroviisuihin? HS: Laulajan leiri kommentoi nyt tilannetta

Vaikka UMK onkin jo ratkennut, niin keskustelu Suomen edustajasta tämän vuotisissa Euroviisuissa on käynyt viime päivinä erittäin kuumana. Kisan voittanut Windows95man ei ole vieläkään kertonut päätöstään asian suhteen.

Nyt keskusteluun onkin jo nostettu mahdollisuus siitä, kenet hänen sijaansa viisuihin voitaisiin lähettää.

Uuden musiikin kilpailussa ensimmäisen sijan ja sen myötä paikan Suomen edustajan Euroviisuissa napannut Windows95man eli Teemu Keister ja Henri Piispanen eivät ole vieläkään antanut tarkempaa lausuntoa siitä, aikooko hän lähteä viisuihin.

Windows95manin kappale No Rules päihitti UMK:ssa lopulta vedonlyöjien ja viisuasiantuntijoiden suosikkina pitämän Sara Siipolan Paskana -kappaleen, jolle oli povattu menestystä.

Kuva: All Over Press

Keister totesi Helsingin Sanomille antamassaan haastattelussa toivovansa, ettei Israel osallistu viisuihin. Euroopan yleisradiounioni, EBU, kuitenkin linjasi torstaina, että Israelilla on täysi oikeus osallistua viisuihin.

UMK:n tuottaja Anssi Autio on kertonut jo aiemmin Ylen haastattelussa, että kanavalla on selkeä toimenpidejärjestys sille miten edetään, jos UMK:n voittaja ei halua lähteä Suomea edustamaan.

Siipola sittenkin viisuihin?

Nyt viikon jatkuneen hiljaisuuden myötä spekulaatiot tilanteen ympärillä ovat edenneet huomattavasti ja moni on alkanut miettiä, kenet Suomi voisi viisuihin lähettää.

Mikäli WIndows95man virallisesti kieltäytyisi edustamasta Suomea, niin tilalle pyydettäisiin Ylen mukaan kisassa toiseksi jäänyttä Siipolaa.

Kuva: All Over Press

Helsingin Sanomat kysyi asiasta perjantaina Siipolan tiedottajalta, joka pysyi kuitenkin asiasta varsin vähäsanaisena.

– Emme halua mennä asioiden edelle. Asia ei ole vielä ajankohtainen, tiedottaja Tommi Saarikoski totesi HS:lle.

Ylen tulee ilmoittaa Suomen edustaja virallisesti EBU:lle ennen maaliskuun puoliväliä. Asian ratkaisun suhteen kiire on kuitenkin siksi, että itse esitystä Malmössä järjestettäviä viisuja varten pitäisi alkaa harjoitella jo seuraavalla viikolla.

Lue myös: