Ei herkille! Sarjamurhaaja teurasti uhrinsa – teki sen jälkeen jotain hirvittävämpää

Mies tuomittiin kuvottavista rikoksista. Hän murhasi useampia ihmisiä kamalilla tavoilla. Eikä jättänyt rikostaan siihen.

Maailma on täynnä kauhuelokuvia sarjamurhaajista. Isossa osassa on mitä kauheimpia henkirikoksia käsikirjoitettuna. Joskus totuus voi kuitenkin olla tarua ihmeellisempää – tai hirvittävämpää.

Joe Metheny surmasi uhrinsa julmasti 1990-luvulla. Hirmuteot eivät kuitenkaan rajoittuneet pelkästään murhiin.

Metheny metsästi uhrinsa yhteiskunnan heikommassa osassa olevista ihmisistä Yhdysvaltain Baltimoressa. Hän valitsi muun muassa nuorempia päihdeongelmaisia naisia ja kodittomia 1990-luvulla. Hän sai houkuteltua heitä syrjäiselle asuntovaunulleen lupaamalla alkoholia ja huumeita.

Mies raiskasi ainakin osan naisista, hakkasi, kuristi tai puukotti ja lopulta paloitteli uhrinsa. Osassa tapauksista hän jopa pakasti uhrinsa, haudutti heitä grillikastikkeessa, valmisti murhaamistaan ihmisistä hampurilaisia ja hän on kertonut myyneensä niitä pahaa-aavistamattomille asiakkaille pienessä kojussa.

Hänen mukaansa kukaan ei huomannut eroa. Etenkään jos porsaan tai naudan lihaa sekoittaa ihmiseen. Poliisi ei kuitenkaan löytänyt todisteita miehen väitteille.

Kylmäävä lempinimi

Metheny jäi lopulta kiinni. Viranomaiset odottivat 200-kiloisen tekevän vastarintaa, mutta heitä odottikin hyvin yhteistyöhaluinen ”asiakas”. Valtavan kokonsa vuoksi mies sai lempinimen ”Tiny”, jonka voisi suosittaa vaikka ”Pikkuiseksi”.

Toisena lempinimenä miehellä on ollut ”Sloppy Joe”, mikä toki viittaa miehen etunimeen, mutta myös hänen tarjoiluihinsa. Sloppy Joe on lihalla täytetty sämpylä, joka on erittäin suosittua ruokaa Yhdysvalloissa.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

hampurilainen
Joe Metheny valmisti uhreistaan hampurilaisia. Tämän kuvituskuvan annoksessa ei kuitenkaan ihmislihaa ole. Kuva: Shutterstock

Hänet tuomittiin vuonna 1996 Cathy Maganizerin ja Kimberly Spicerin murhista. Hän kuitenkin ilmoitti tappaneensa kaikkiaan kymmenen ihmistä. Hänet tuomittiin kahteen elinkautiseen vankeusrangaistukseen, vaikka itse toivoi kuolemantuomiota.

– Sanoja “Olen pahoillani” ei koskaan kuule suustani, sillä ne olisivat valhetta. Olen enemmän kuin halukas antamaan henkeni siitä, mitä olen tehnyt, ja antaa Jumalan tuomita minut ja lähettämään ikuisesti helvettiin, hän kommentoi oikeudessa.

Hän myös myönsi olevansa “erittäin sairas ihminen”. Methenyn mukaan häntä innosti ja kiihotti ajatus elämästä sarjamurhaajana. Yhdysvaltain Mirrorin mukaan hän myönsi hyökänneensä kirveellä kahden kodittoman kimppuun, mutta ei saanut syytteitä todisteiden puutteessa.

Kuoli vankilassa

Motiivikseen mies kertoi raivon, joka leimahti, kun hänen tyttöystävänsä jätti hänet. Hän myös vetosi kasvatukseensa. Isä oli välinpitämätön alkoholisti ja äiti joutui raatamaan elättääkseen kahdeksan ihmisen perheen.

Metheny alkoi etääntyä perheestään, kun hän liittyi armeijaan 19-vuotiaana 1973. Äidin mukaan poika luisui kauemmas ja kauemmas. Sen jälkeen surulliseen tarinaan tulivat mukaan huumeet.

Metheny löytyi lopulta kuolleena sellistään vuonna 2017. Kaksi vartijaa löysi hänet elottomana. Hän oli 62-vuotias.

Lähteet: Independent, Daily Mail, Mirror, Sun, CBS News