Amerikkalainen sotilas matkusti yli 3000km saadakseen veljiensä huoltajuuden.

Melissa vietti lapsuutensa lukuisissa eri sijaisperheissä, sillä hänen äitinsä oli vankilassa useaan otteeseen. Niinpä Melissa, joka on kolmesta lapsesta vanhin, ei koskaan saanut tilaisuutta elää pikkuveljiensä kanssa. Hänen veljensä JJ ja Christian myöskin kasvoivat eri sijaiskodeissa. He eivät missään vaiheessa olleet samassa perheessä. Nyt Melissa on 21-vuotias, ja merijalkaväen sotilas. Hän ei ollut nähnyt veljiään kuuteen vuoteen. Kun hänen äitinsä jälleen tuomittiin uudestaan vankilaan huumausainerikoksesta, Melissa päätti, että nyt riitti. Hän aloitti prosessin veljiensä huoltajuuden saamiseksi, vaikka oli äärimmäisen epätodennäköistä, että se onnistuisi.    

Melissa pelkäsi tuomarin päättävän huoltajuutta vastaan. Hän on kuitenkin vain 21-vuotias ja juuri ja juuri selviää omasta vuokrastaan. Siksi hän oli tietoinen siitä, että luultavasti pikkuveljien arveltaisiin pärjäävän paremmin sijaisperheessä.

Siitä huolimatta Melissa ajoi yli 3000 kilometriä Alabamaan ollakseen läsnä kun juttua käsiteltiin ja yrittääkseen viedä veljensä mukanaan. Seuranneet tapahtumat kuitenkin yllättivät hänet.

Televisio-ohjelma nimeltä Prank It FWD oli kuullut Melissan tilanteesta, ja he päättivät järjestää yllätyksen: he tarjoutuivat maksamaan koko reissun ruoka- ja bensakulut, samoin kuin kuukauden vuokran.

Eikä siinä vielä kaikki, vaan Melissa sai kuin saikin veljiensä huoltajuuden!

Hyvä onni vain jatkui, sillä ohjelma lahjoitti Melissalle vielä upouuden Toyotan kotimatkaa varten!

Kiitos Melissan päättäväisyyden ja TV-ohjelmalta saadun avun, sisarukset ovat viimeinkin yhdessä! Prank It FWD-ohjelma päätti vielä jatkaa hyviä tekojaan lahjoittamalla dollarin jokaista tuhatta alla olevan videon katselukertaa kohden. Lahjoitukset menevät Dosomething.org-sivulle, josta ne puolestaan menevät vähäosaisille.

Katso siis alta koko tarina Melissan ja veljien jälleennäkemisestä.

Jaa tämä tarina, jos Melissan vastuullisuus ja rakkaus veljiään kohtaan teki sinuunkin vaikutuksen!

Julkaistu Newsnerissä, ole hyvä ja tykkää meistä Facebookissa!

 

Lue lisää aiheesta...