Onni on muun muassa sitä, kun saat seurata lapsiasi, joista kasvaa onnellisia ja vastuullisia aikuisia.
Kaikkien tie ei ole kuitenkaan yhtä ruusuinen — minun tyttäreni tiesivät täsmälleen, mistä naruista tuli vetää, jotta menettäisin malttini.
Me emme olleet kaikista varakkain perhe, joten emme voineet viettää kalliita lomia, kuten monet muut perheet — meillä ei kuitenkaan koskaan ollut samanlaista keskustelua kuin tässä tarinassa.
Vanhemmille ei ole helppoa saada kuulla, ettö teini-ikäinen tyttö on raskaana, ehkä siksi tämä tarina liikutti juuri minua.
Kaikki alkoi siitä, kun koulusta soitettiin ja äitiä pyydettiin tulemaan keskusteluun, sitten hän sai kuulla shokeeraavan uutisen…
Lue koko tarina alapuolelta.
Näin äiti kirjoitti:
Olin toimistolla ja vastasin puhelimeeni. Puhelimen toisessa päässä oli vanhin tyttäreni, Heidi. ”Äiti, voitko tavata minut Barbaran toimiston luona iltapäivällä?”
Pääsin paikalle ja Heidi oli jo istumassa sohvalla. Barbara istui Heidiä vastapäätä ja minä istahdin sohvan vieressä olleelle tuolille. Barbara meni suoraan asiaan ja kysyi Heidiltä, ”Miksi me olemme tänään täällä?”
Barbara oli minun tyttäreni ohjaaja ja hän oli hoitanut henkilökohtaisia ongelmiamme lasten isän ja minun välilläni — olimme eronneet vuosia sitten. Heidi pyysi minua tulemaan Barbaran toimistolle ja en osannut odottaa, että tilanteessa olisi mitään ihmeellistä.
Katsoin Heidiä. Hänen naamansa punastui, hän hengitti raskaasti ja kyynel valui pitkin poskea. ”Minulla on kerrottavaa äiti ja olen liian peloissani kertoakseni sen yksin.”
Juuri tuolla hetkellä minä tiesin. Olin kuulemassa uutisen, jota jokainen vanhempi pelkää kasvattaessaan teini-ikäistä tytärtä. Nousin, siirryin hänen viereensä ja kysyin, ”oletko raskaana?”
Heidi purskahti itkuun ja nyökkäsi kysymykseeni myönteisesti. Laitoin käteni hänen ympärilleen, katsoin häntä silmiin ja sanoin, ”Minä teen mitä ikinä tarvitsekaan… Sen vuoksi olen olemassa.”
Yksinhuoltajaäitinä oli vaikea kasvattaa kolmea kaunista tytärtä, mutta Heidin erikoinen elämänvaihe teki tilanteesta vaikeamman. Hetken kuluttua uusi poika ilmestyi hänen elämäänsä ja aistin ongelmia. Istuin ohjaajamme toimistolla tuona iltapäivänä ja tiesin, että minulla olisi muutamia sekunteja aikaa kertoa ja tehdä ainoa oikea päätös, jotta saisin tyttäreni takaisin.
Kun Heidi oli täyttänyt 17 vuotta, hän oli tuolloin alkanut lintsata koulusta, unohtanut ystävänsä ja alkanut hengailla epäillyttävässä porukassa. Minun valoisa ja ihana tyttäreni muuttui etäiseksi, masentuneeksi ja epämotivoituneeksi. Olin järkyttynyt tapahtuneesta muutoksesta ja minun oli todella vaikea käsitellä koko asiaa.
Heidi syntyi uudenvuodenaattona, hän oli synnytysosaston ainut lapsi. Hän oli synnynnäinen esiintyjä ja rakasti laulamista, tanssimista sekä näyttelemistä — toisin sanoen kaikkea, mikä oli viihdyttävää. Hän oli persoonallinen, kaunis ja suosittu, lisäksi hän haaveili näyttelijän urasta.
Heidi oli raskaana ollessaan vain 19-vuotias, joten päätimme yhdessä, että olisi parasta mikäli joku adoptoisi lapsen, jotta poika voisi kasvaa kahden rakastavaisen vanhemman kanssa. Se oli rankka päätös, mutta tuntui silloin oikealta.
Seuraava aamuna puhelin soi. Heidi vastasi ja muuttui yhtäkkiä täysin kalpeaksi. Hän sulki puhelun ja hyppäsi peiton alle.
Viikkoja myöhemmin, lääkärin vastaanoton jälkeen, Heidi soitti ja kertoi synnytyksen tapahtuvan minä hetkenä hyvänsä, hän halusi minut paikan päälle. Hyppäsin lentokoneeseen ja tapasin seuraavana päivänä adoptioperheen. He vaikuttivat todella mukavilta ja heidän pikkutyttönsä oli todella suloinen. Silti jokin vaikutti olevan pielessä. En osannut kertoa mistä oli kyse, mutta helpottuneisuuden tunne valtasi kehoni, kun oli tavannut heidät.
Tuhansien kilometrien päässä, ihana pariskunta halusi adoptoida Heidin poikavauvan. Heidi muutti tulevien adoptiovanhempien lähettyville seitsemännellä kuulla. Minun sydämeni oli palasina, olin menettänyt ensimmäisen lapsenlapseni ja tyttäreni, joka muutti kauas.
Adoptioperhe oli kuitenkin perääntynyt viimeisten tuntien aikana. Ehkä he aistivat murtuneen sydämeni ja uskoivat, että minä saattaisin häiritä heidän vanhemmuuttaan. Ehkä toinen lapsi olikin heille liikaa. Me emme saa koskaan tietää oikeaa syytä.
Pyyhkäisin hiukset pois hänen naaman edestään ja kysyin, mitä Heidi halusi tehdä. Pitkän ja kivualiaan hetken jälkeen Heidi vastasi, ”Äiti, en koskaan oikeasti halunnut luopua lapsestani. Rakastan häntä. Minulla ei ole kuitenkaan varaa pitää häntä.”
Juuri kuin tuona päivänä, kun menin hänen äitinsä viereen ohjaajan tapaamisella ja yritin löytää oikeita sanoja, Tyler (syntynyt poika) laittaa kätensä ympärilleni ja katsoo minua silmiin ja sanoo ”No, tätä varten minä olen täällä.”
Minä vastasin, ”Mummi on hieman surullinen tänään, rakas. Toivon, että olisin onnellisempi.”
Hän on niin fiksukin. Yhtenä päivänä, kun hän oli noin 4-vuotias, minulla oli erityisen rankka iltapäivä. Tyler käveli toimistooni, tuli luokseni ja sanoi, ”Mikä on hassusti, mummi?”
Heidi on osoittautunut upeaksi äidiksi. Hän meni takaisin kouluun ja työskentelee tällä hetkellä näyttelijänä. Tyler, minun elämäni valo, on tätiensä ja ympärillä olevien ystävien rakastama. Hän on siunannut perhettämme tavoilla, joita emme olisi koskaan osanneet odottaa. Hän on fiksu, hauska ja hullunkurinen — synnynnäinen esiintyjä, juuri niin kuin äitinsäkin.
Laitoin käteni hänen lantiolleen ja sanoin, ”Heidi, minä kasvatin sinut ja kaksi sisarustasi periaatteessa tyhjästä. Me teimme sen ja myös sinä onnistut. Nosta peppusi ylös sängystä! Me menemme ostamaan vauvanvaatteita!”
Joskus elämällä on uskomaton kyky palauttaa itsensä järjestykseen. Yhtäkkiä kaikki hetket, jolloin olin taistelut pitääkseni pienen perheemme laskut maksettuina, tanssitunnit, syntymäpäiväjuhlat hoidettuna … kaikki vaiva, työ ja asiat, joita olin tehnyt tytärteni eteen tuntuivat epäolennaisilta siihen verrattuna, millä oikeasti on väliä: rakkaus.
Niin yksinkertaista se on. Ja tiesin heti tuona hetkenä, että kaikki vastoin- sekä myötäkäymiset olivat tapahtuneet syystä.
Jää tarina Facebookissa mikäli se liikutti sinua ja uskot, että myös ystäväsi haluaisivat lukea sen.
