Äiti hylkäsi vastasyntyneen vauvansa – löytöpaikka kuvotti jopa poliisia

Nainen kantaa elämää sisällään yhdeksän kuukauden ajan.

Elämää, jolla pitäisi olla mahdollisuus kasvaa ja tavoitella omia unelmia ja tavoitteita.

Lontoossa on paljastunut hiljattain sydäntä särkevä tapaus, jossa pieni vauva ei saanut koskaan mahdollisuutta.

Nainen vieraili sairaalassa, ja lääkärit alkoivat epäillä, että kaikki ei ole kuten pitää. Asiasta kertoo Mirror.

Poliisi löysi vauvan paikasta, mikä sai kokeneenkin viranomaisen pidättelemään kyyneliä.

Kaikkialla maailmassa on ihmisiä, joiden työ on rientää auttamaan apua tarvitsevia siniset valot vilkkuen.

He saattavat saada hälytyksen tulipalosta, murrosta sekä vakavimmista rikoksista kuten murhista.

He ovat toki nähneet kaikenlaista uransa aikana, mutta erityisesti yksi tapaus on saanut hiljattain paljon huomiota Britannian pääkaupungissa Lontoossa.

Mirror kertoo, että poliisi sai hälytyksen sairaalaan. Nainen oli hakeutunut päivystykseen kertoen, että hän oli juuri synnyttänyt lapsen.

Kaikki tietenkin ihmettelivät, missä pieni nyytti oli. Lasta ei näkynyt missään.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Vauva oli syntynyt yhdeksän kuukauden jälkeen. Kuvituskuva: Shutterstock

Lääkärit hälyttivät poliisin paikalle, sillä he epäilivät, että äiti oli hankkiutunut lapsesta eroon.

Kun poliisi tapasi naisen, totuus alkoi paljastua.

Vanhemmat epäiltyinä rikoksista

Tuore äiti kertoi, ettei vastasyntynyt vauva ollut mukana sairaalassa.

Pieni elämänalku oli heitetty ulkoroskikseen.

Nainen pidätettiin pian epäiltynä murhasta.

BBC:n mukaan poliisi epäilee myös 26-vuotiasta miestä murhasta ja lapsen heitteillepanosta.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Vauva löytyi Lontoossa ulkoroskiksesta kuolleena. Kuvituskuva: Shutterstock

Tutkimukset paljastivat, että tyttövauva oli syntynyt yhdeksän kuukauden ikäisenä.

– Tämä on hirvittävä tragedia ja järkyttävä tapaus kaikille osallisille. Haluaisin kiittää paikallisia ihmisiä heidän kärsivällisyydestään, kun jatkamme tiedonhankintaa. Kehotamme kaikkia, jotka asiasta jotain tietävät, olemaan yhteydessä, poliisi kommentoi lausunnossaan.