Moni meistä kasvaa turvallisessa kodissa rakastavien ihmisten ymäröimänä. Kaikki eivät kuitenkaan ole yhtä onnekkaita. Jotkut syntyvät vaikeisiin olosuhteisiin ja kasvavat epävakaassa kodissa, tai heillä ei edes ole paikkaa, jota kutsua kodiksi.
Sosiaalisen median vaikuttaja, koomikko ja kirjailija Karlos Dillard on joutunut käymään läpi kamalia asioita elämässään.
Love What Mattersin mukaan Karlos syntyi yhdeksi kolmesta pojasta kuusihenkisessä perheessä. Rakkaus oli läsnä heidän kodissaan, mutta perheessä oli jotain muuta varsin negatiivista.
Karlosin isä oli mukana laittomassa huumekaupassa, ja vaikka heidän perhe-elämänsä muut osa-alueet olivat melko normaaleja, isän ammatti uhkasi luonnollisesti koko kotitalouden asioiden vakautta.
Eräänä päivänä Karlosin isä pidätettiin marihuanan hallussapidosta ja lähetettiin vankilaan. Hänen vaimonsa – Karlosin äiti – otti yrityksen hoitaakseen ja vietti pitkiä jaksoja poissa kotoa.
Love What Matterin mukaan Karlos selitti, että näinä aikoina asiat kirjaimellisesti hämärtyivät. Joskus sähköt katkesivat maksamattomien laskujen vuoksi. Karlos ja hänen sisaruksensa jäivät usein ilman ruokaa, liian nuorina selviytymään itsenäisesti.
Ehkä pahinta oli kuitenkin Karlosin ja hänen sisarustensa pahoinpitely äidin vaihtuvien poikaystävien toimesta.
Ei kestänyt kauan, kun sosiaalityöntekijät huomasivat tilanteen. Michiganin CPS vei Karlosin ja muut sisarukset pois kotoaan.
Karlos kertoi tuolloin aloittaneen matkan, jossa häntä siirreltiin yhteensä kolmenkymmenen eri sijaiskodin välillä.
Kun Karlos oli melkein 11-vuotias, asiat näyttivät saavan paremman käänteen.
Eräs pariskunta halusi adoptoida Karlosin ja pikkupoika toivoi voivansa jättää taakseen traumat ja pahan olon.
Hylkäsivät pojan
Nykyään 30-vuotias Karlos pitää adoptiota kuitenkin pahana virheenä.
Hän kertoi Love What Mattersille että hänet adoptoitiin vääristä syistä.
On vaikea olla eri mieltä tästä, sillä hänen adoptioperheensä luopui hänestä heti, kun he saivat omia, biologisia lapsia.
Lopulta he lähettivät Karlosin pois, kun hän oli vain 15. Hän kirjoitti: ”Kun adoptiovanhempani jättivät minut kadulle, hypin sohvalta sohvalle ystävieni luona ja jouduin lopulta kodittomaksi.”
Tuolloin Karlos kuitenkin huomasi, kuinka paljon päättäväisyyttä hänessä olikaan. Hän sai lukion päättötodistuksen ja pääsi sen jälkeen yliopistoon.
Karlos tapasi yliopistossa tulevan miehensä Kristopherin.
Kristopher auttoi Karlosia etsimään biologisen perheensä.
Karlos selitti: ”Se oli yksi vaikeimmista keskusteluista, joita minulla on koskaan ollut elämässäni. Kysyin äidiltäni, miksi hän ei pelastanut minua sijaishoidosta ja vaadin häntä vastuuseen siitä, mitä minulle oli tapahtunut. Kävin tuon keskustelun, hän pyysi anteeksi, ja siirryimme eteenpäin, ja saimme monia onnellisia muistoja, joita tulen vaalimaan ikuisesti. Mutta kuten kaikki elämässäni, suru ei ollut taaskaan kaukana minusta ja perheestäni. Oltuani yhteyksissä äitiini ja sisaruksiini lähes 6 vuotta, äitini ja siskoni kuolivat traagisesti auto-onnettomuudessa.
Karlos on kokenut elämässään niin paljon, jopa liikaa yhden ihmisen kannettavaksi.
Siitä huolimatta hän on vahvatahtoinen ja määrätietoinen henkilö.
Karlos kirjoitti äskettäin muistelmakirjansa ”Ward of State: A Memoir of Foster Care” ja hän on omistanut elämänsä muiden auttamiseen.
Hän haluaa varmistaa, että kenenkään muun ei tarvitsisi käydä läpi sitä helvettiä, jonka hän on itse käynyt.
Karlos on todellinen inspiraatio.
En voi edes kuvitella kaikkia niitä vaikeuksia, mitä hän on kohdannut elämässään. Mutta kaikista vaikeuksista ja kamppailuista huolimatta Karlos on edelleen omistautunut auttamaan muita.
