Äiti hylkäsi 3-vuotiaan tytön nääntymään saastan ja loisten keskelle – poliisi: ”Voi luoja”

Viranomaiset joutuvat kohtaamaan monenlaista työssään. Jotkut tilanteet voivat kuitenkin järkyttää tai tyrmistyttää kokenuttakin poliisia.

Yhdysvaltain Ohion osavaltion Fairbonrin poliisi ja palokunta sai 8. tammikuuta hätäsoiton naiselta, joka kertoi olevansa ”Ariella Simpson”. Poliisin tiedotteen mukaan hän ilmoitti, että asunnossa oli 2–3-vuotias lapsi, jolla oli vaikeuksia hengittää.

Pelastajat lähtivät välittömästi paikalle. Ensimmäisenä paikalle saapui poliisi Zachary Zink, ylikonstaapeli Ross Ferree seurasi pian perässä. Kun poliisit koputtivat oveen, kukaan ei avannut. Hätäilmoituksen luonteen vuoksi poliisi meni voimalla sisään.

Kun viranomaiset pääsivät asuntoon, heitä odotti järkyttävä näky. Huoneisto oli täynnä saastaa ja se kuhisi ötököitä. He löysivät uhrin perimmäisestä makuuhuoneesta.

– Voi luoja, yksi poliisi sanoo vartalokameraan tallentuneella videolla.

Kolmevuotias lapsi makasi elottoman oloisena maassa sängyn vieressä vaippasillaan. He luulivat, että tyttö on kuollut. Kun viranomaiset lähestyivät pienokaista, he huomasivat, että lapsi haukkoikin vielä henkeään. Tyttö oli kuin olikin elossa.

Lue myös: Äiti hylkäsi kaksi pientä lastaan yksin kotiin 6 tunniksi – poliisit järkyttyivät kuultuaan selityksen

Lue myös: Äiti jätti 1-vuotiaan lapsen yli viikoksi yksin ja lähti lomalle – seuraukset järkyttävät ympäri maailmaa

– Hän hengittää edelleen! Hän hengittää edelleen! Mennään! Mennään! poliisi huutaa videolla.

Ensihoitajat kiidättivät lapsen paikalliseen sairaalaan. Hän oli kriittisessä tilassa ja joutui tehohoitoon. Tyttö oli vaarallisen alipainoinen. Hän painoi vain vähän yli seitsemän kiloa. Taapero oli ötököiden syömä, ja hänellä oli lukuisia muita terveysongelmia.

Viranomaiset onnistuivat selvittämään äidin henkilöllisyyden. Hän oli 26-vuotias Rabyah Muballigh. Kun poliisi puhutti Muballigh’a puhelimitse, hän suostui palaamaan Fairborniin. Hänet pidätettiin välittömästi.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Rabyah Muballigh on saanut pitkän vankeustuomion lapsensa kaltoinkohtelusta. Kuva: Fairbornin poliisi

– Haluaisin istua alas, nainen sanoo poliisin kuvaamalla videolla.

– Sinulla on istumapaikka autossani, poliisi vastaa.  

Nainen myönsi, että hän oli hätäpuhelun soittaja esiintyen väärällä nimellä. Hän oli tietoinen, miten huonossa kunnossa hänen tyttärensä oli. Muballigh myönsi vieneensä tyttärensä vain kerran lastenlääkärille.

Kun poliisi ilmoittaa, että nainen viedään putkaan odottamaan asioiden selvittelyä, hän pillahtaa itkuun ennen auton oven sulkeutumista.

Kiisti ensin kaiken

Greenen piirikunnan oikeus antoi Muballigh’lle lukuisia syytteitä heitteillepanosta, pahoinpitelyistä sekä henkeen ja terveyteen kohdistuneista rikoksista. Nainen kiisti aluksi kaikki syytökset. Hän kävi läpi mielentilatutkimuksen, jossa arvioitiin hänen syyntakeisuuttaan.

19. maaliskuuta tuomari Adolfo A. Tornichio totesi, että Muballigh on kykeneväinen vastaamaan syytteisiin oikeudessa. Muballigh ei myöntänyt eikä kiistänyt syyllisyyttään, joskin piti tapahtumien kulkua riidattomana. Tällä perusteella oikeus katsoi hänet syylliseksi kaikkiin syytekohtiin.

Koska Muballigh ei kiistänyt syytteitä, se tarkoittaa, että tuomiota ei voi käyttää häntä vastaan tulevaisuudessa mahdollisissa oikeus- tai rikosprosesseissa.

Samasta syystä oikeus katsoi, että hän saa rikoksistaan vain yhden tuomion, eikä jokaisesta erikseen. Hänet tuomittiin vakavimman, eli törkeän pahoinpitelyn mukaan.

Oikeus kuitenkin jätti itselleen mahdollisuuden syyttää Muballigh’a henkirikoksesta, mikäli kaikkein kamalin tapahtuisi – eli lapsi kuolisi hänen toimintansa vuoksi.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Myös lapsen biologinen isä Corey Moody joutuu vastaamaan lapsen kohtalosta. Kuva: Fairbornin poliisi

– Tämä on pahin lapseen kohdistunut kaltoinkohtelu, jonka olen nähnyt 20-vuotisen urani aikana. Muballigh menee vuosiksi vankilaan, kuten hänen kuuluukin. Hänen ensisijainen vastuunsa oli huolehtia lapsesta. Hän epäonnistui aiheuttaen lapselle vakavaa fyysistä vahinkoa.

Uhri oli sairaalassa useita viikkoja. Myös hänen biologinen isänsä Corey Michael Moody, 29, joutui oikeuden eteen. Hän sai syytteet lapsen heitteillepanosta, todistusaineiston vääristelemisestä ja ”oikeuden vastustamisesta”, mikä voi tarkoittaa esimerkiksi väärää valaa tai todisteiden tuhoamista.

Moody pidätettiin 22. heinäkuuta. Hän on edelleen vankilassa 100 000 dollarin, eli noin 92 000 euron, takuusummaa vastaan. Moodyn oikeudenkäynnin on tarkoitus alkaa 7. lokakuuta. Viranomaiset muistuttavat, että Yhdysvaltain lain mukaan Moody on kuitenkin toistaiseksi syytön kunnes toisin todistetaan.

Asiasta on uutisoinut muun muassa Yhdysvaltain Mirror.

 

Lue lisää aiheesta...