97-vuotias nainen ja tämän koira pelastettiin palavasta talosta – sitten toinen pelastaja sai sydänkohtauksen

Muutamia ihmisiä on kiittäminen siitä, että 97-vuotias nainen on yhä hengissä. He sattuivat olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Ja kaikki tallentui kameralle.

Lariana Garvis oli ajamassa kotiinsa New Hampshiressa, Yhdysvalloissa, kun hän huomasi talon, joka oli tulessa.

– Ikkunat räjähtelivät liekkien voimasta, hän kertoi WMRU:lle.

Hän pysäytti autonsa ja viittoi toistakin autoa pysätymään.

97-vuotias nainen oli sisällä talossa

Luojalle kiitos, kaksi hyväntekijää juoksi talolle, potkaisi oven auki ja ryntäsivät sisälle pelastamaan naisen.

– Hän oli edelleen olohuoneen nojatuolissa, Hän vain istui siellä, Garvis kertoi.

Garvis sai koko dramaattisen pelastustilanteen videolle.

https://abc7.com/video/embed/?pid=11075429

Pelastaja sai sydänkohtauksen

Mutta juuri, kun nainen saatiin turvaan, Garvisin mukana pelastamassa ollut naapuri sai sydänkohtauksen.

– Tajusin, että puhelimeni oli edelleen kädessäni, joten heitin sen pois ja aloitin elvyttämisen, Garvis sanoi.

– En lopettanut. Minä puhuin hänelle ja sanoin: ”Kuuntele, sinä pelastit juuri tuon naisen hengen. Sinä et kuole.”

Garvis jatkoi ensiapua, kunnes ensihoitajat saapuivat.

Pelastajan kerrotaan olevan toipumassa.

97-vuotiaan naisen ja hänen koiransa kerrotaan selvinneen tulipalosta näiden rohkeiden hyväntekijöiden vuoksi, jotka vaaransivat oman elämänsä pelastaakseen naisen.

– Kuka vain voi olla sankari milloin tahansa. Et voi koskaan tietää, mitä sinulle tapahtuu, Garvis sanoi.

– Minä olin vain ajamassa kotiin ja satuin näkemään tilanteen.

Kiitos kaikille, jotka keskeyttivät kaiken ja ryntäsivät pelastamaan vanhusta ja hänen koiraansa. Ilman heidän apuaan, nainen ei olisi selviytynyt.

Jaa tämä tarina kiittääksesi pelastajia!