Kun Ruthin poika Nolan oli vain 3-vuotias, hän sairastui flunssaan. Sehän oli aivan tavallista, joten äiti osannut olla edes huolissaan. Mutta kun Nolan alkoi kuorsata kovaa ja hänellä oli vaikeuksia nukkuessaan, Ruth päätti viedä pojan lääkäriin.
Pojan muututtua immuuniksi antibiooteille, nenäsuihkielle ja muille lääkkeille, lääkärit ilmoittivat, että heidän täytyisi poistaa nenän polyypit sekä nielurisat. Operaatio tehtiin vuonna 2015.
Kun pojalle tehtiin myöhemmin testejä, lääkärit huomasivat pojan sairastuneen rhabdomyosarkoomaan, joka on kehon pehmyt kudokseen iskevä syövän tyyppi.
Vain yhdessä päivässä Scullyn perheen elämä kääntyi kerralla päälaelleen ja pian sairaala oli paikka, jossa he viettivät suurimman osan ajastaan.
Säteily ja soluhoidot käynnistettiin välittömästi, mutta jokainen pystyi vain rukoilemaan, että Nolan selviäisi syövästä vastoin kaikkia odotuksia.
Halusi aina olla äidin lähellä
Nolanin ollessa sairaana, hän ei koskaan halunnut olla yli muutaman metrin päässä äidistään. Ei vaikka äiti olisi ollut suihkussa tai vessassa. Hän vain istuutui alas vessan lattiamatolle ja käpertyi siihen odottamaan äitiään.
Eräänä päivänä vuonna 2017 vanhemmat kertoivat lääkäreille ja hoitajille, että he halusivat näiden tekevän nyt kaikkensa, jotta Nolanin ei tarvitsisi enää kärsiä. Hoitoja ei kannattanut enää jatkaa ja Ruth tiesi, ettei pojalla olisi enää kovin montaa päivää jäljellä.
Silloin Ruth kuiskasi pojalleen, ettei tämän tarvinnut enää taistella.
– Rakas tämä syöpä on todella tyhmää. Sinun ei tarvitse enää taistella, Ruth sanoi pojalle.
Poika oli helpottunut, mutta samalla myös huolissaan siitä, että tuottaisi äidilleen pettymyksen.
– EI TARVITSE?? Mutta äiti, minä taistelen sinun takiasi, poika vastasi saaden äidin hämmentymään.
Tuolloin Ruth ymmärsi, että Nolan oli taistellut koko tuon ajan vain äitinsä vuoksi. Äiti kertoi pojalle, ettei hän voi enää suojella tätä, vaan Nolanin olisi aika siirtyä taivaaseen, jossa he tapaisivat pian uudestaan. Nolan oli iloinen ratkaisusta ja halasi äitiään.
Perhe valmistautui myöhemmin illalla lähtemään kotiin, jossa he viettäisivät pojan viimeiset päivät yhdessä. Silloin Nolan kuitenkin kertoi äidilleen, että hänelle sopisi myös jäädä sairaalaan.
Vietettyään 36 tuntia poikansa vierellä odottaen viimeistä hengen vetoa, Ruth kysyi Nolanilta, jos hän voisi käydä suihkussa. Ja se oli siinä.
Kun Ruth muutaman minuutin kuluttua palasi takaisin, Nolan oli vaipunut jo syvään uneen ja hänen happitasonsa alkoivat laskea.
Ruth makasi poikansa vierellä sängyssä tietäen, ettei hänellä ollut enää montaa yhteistä tuntia jäljellä. Mutta kuin ihmeen kaupalla, Nolan heräsi vielä kerran ja kääntyi hymyillen päin äitiään.
– Minä rakastan sinua äiti, hän kuiskasi.
Tuon jälkeen Nolan nukahti, eikä enää koskaan herännyt.
Tyhjän kylpyhuoneen maton näkeminen tulee olemaan aina kivulias muistutus Ruthille hänen pojastaan, mutta samalla se on kuitenkin rakkauden täytteinen, sillä hän ei tule koskaan unohtamaan poikaansa, joka aiemmin makasi siinä.