3 miestä kävi 77-vuotiaan naisen kimppuun – tajusivat nopeasti tekemänsä virheen

Mikään ei ole niin alhaista, kuin ikäihmisten kimppuun käyminen, tai heiltä varastaminen, sillä kyse on monesti täysin puolustuskyvyttömistä ihmisistä. Valitettavasti tällaista kuitenkin tapahtuu jatkuvasti ympäri maailman.

77-vuotias Winifred Peel vaikutti helpolta uhrilta kolmelle ryöstäjälle Englannissa, mutta tällä kertaa roistot saivat kuitenkin oppia pian, että he olivat valinneet täysin väärän kohteen.

Kun 77-vuotias Winifred pysähtyi automaatille nostamaan rahaa, hän tunsi yllättäen jonkun lähestyvän sivuiltaan.

Tuntematon mies tarttui iäkästä naista kiinni takaa samalla, kun toinen mies lähestyi toiselta sivulta.

77-vuotias paiskasi ryöstäjän päin automaattia

Yksi miehistä piteli Winifredistä kiinni yrittäen saada hänet nostamaan yli 200 euron arvosta käteistä automaatista, varkaat eivät vielä tässä kohtaa tienneet, että he olivat valinneet täysin väärän kohteen ryöstönsä uhriksi.

Winifred toimi nopeasti ja onnistui lyömään toisen miehen pään suoraan automaattiin. 77-vuotias rouva onnistui paiskaamaan ryöstäjän pään päin automaattia kolme kertaa, kunnes miehet ymmärsivät luovuttaa.

Poliisit saapuivat nopeasti paikalle ja he onnistuivat jäljittämään naisen kimppuun käyneet roistot lähistöltä.

Brittilehti Metron nuorilla miehillä oli kontollaan jo aiempia tuomioita ja he saivat niiden mukaiset rangaistukset myös törkeästä teostaan nyt.

As 77-year-old Winifred Peel attempted to take care of her transaction, she suddenly felt the presence of a person to…

Posted by Liftable on Monday, June 24, 2019

Raskauttavana tekijänä tapauksessa pidettiin sitä, että nuoret miehet olivat valinneet uhrikseen iäkkään naisen kuvitellen, että tämä olisi täysin puolustuskyvytön ja helppo kohde. Kaikki miehistä istuvat nyt vankeusrangaistuksia teosta johtuen.