17-vuotias Alexandra Valoras vaikutti aivan tavalliselta ja täydelliseltä teini-ikäiseltä tytöltä. Ulospäin hänestä huokuivat kaikki sellaiset merkit, jotka kertoivat onnistumisista, iloisuudesta sekä hyvinvoinnista.
Hän oli koulunsa tähti ja sai jatkuvasti luokkansa parhaita arvosanoja, hänellä oli paljon ystäviä ja rakkauden täytteinen koti.
Tämä teinityttö ei paljastanut läheisilleen vilaustakaan sisuksiaan syövästä ahdistuksesta… hän kirjoitti siitä ainoastaan päiväkirjaansa.
Valitettavasti hänen salaan tarkoitetut avunpyyntönsä löydettiin vasta kun oli jo liian myöhäistä.
Alexandra Valoran traaginen tarina on valitettavasti yleisempi, kuin osaisimme kuvitellakaan.
Vain muutamaa viikkoa sen jälkeen, kun tyttö oli olut laskettelulomalla perheensä kanssa, hän poistui sanaakaan sanomatta kotoaan. Hyytävän kylmänä maaliskuisena aamuna hän hiippaili ulos huoneestaan ja poistui kodista muiden yhä nukkuessa.
Alexandra lähti kävelemään kohti kotinsa lähellä Graftonissa Yhdysvalloissa olevaa siltaa, joka ylitti moottoritien.
Emme koskaan saa tietää, mitä tuon kauniin 17-vuotiaan tytön päässä liikkui tuona kohtalokkaana aamuna. Alexandra riisti oman henkensä hetkeä myöhemmin hyppäämällä sillalta suoraan liikenteen sekaan tielle.
Tytön vanhemmat – Alysia ja Dean Valoras – eivät osanneet olla heti huolissaan huomattuaan tyttärensä sängyn olevan tyhjä tuona maanantaiaamuna. Heidän 17-vuotias tyttärensä oli aina ollut vastuullinen ja kiltti, joten hänellä oli varmasti hyvä syy lähteä aikaisin liikkeelle.
Aamun valjetessa hänen äitinsä alkoi kuitenkin huolestua, kun tytöstä ei kuulunut, niinpä hän päätti jäljittää Alexandran käyttäen tämän puhelin GPS-paikanninta.
Yksi ensimmäisistä moottoritielle saapuneista ihmisistä oli Alexandran isä, Dean.
– Nojauduin sillan kaiteen yli ja katsoin tielle – silloin näin hänet, Isä kertoi Boston Globe -lehdelle.
Sisko löysi päiväkirjan sillalta
– Toivoin vain tuntevani lämpöä. Ymmärrättekö mitä tarkoitan? Mutta hänessä ei ollut lämpöä, en tuntenut mitään elonmerkkejä. Kaikki autot vain jatkoivat matkaansa ohitsemme. Tyttäreni makasi vilkkaan tien reunalla, eikä kukaan huomannut mitään. Ja hän oli jääkylmä, isä kertoo.
Sillan kupeesta, läheltä paikkaa, josta Alexandra oli hypännyt, löytyi useita esineitä, jotka olivat kuuluneet 17-vuotiaalle tytölle. Hänen nuorempi sisarensa Emily löysi paikalta kaikki tämän tavarat.
Hänen talvikenkänsä. Hänen violetin takkinsa. Hänen vihreän vesipullonsa, joka oli tarrojen peitossa… ja kaksi kopiota hänen päiväkirjastaan.
Sen sisältä löytyi 200 sivua täynnä itseinhoa ja ahdistusta. Alexandra oli kirjoittanut sivut täyteen lauseita kuten, ”Sinä olet hajalla”, ”Sinä olet laiska” ja ”Sinä olet epäonnistunut”.
– Kaikessa mitä hän teki, oli niin paljon iloa mukana, mutta se ei sopinut yhteen päiväkirjan sisällön kanssa, Alysia äiti kertoo.
Kukaan ei voinut ymmärtää, mistä nuo Alexandran synkät ajatukset olivat peräisin.
– Tämä kirja on minun puutarhani, hän kirjoitti päiväkirjassa.
– En kasvata paljoa asioita. Puutarhani on rikkaruohojen peittämä. Maaperä on kivinen.
Kaikki nuo sanat olivat hämmentäviä ja loivat synkän kontrastin siihen tyttöön, jonka vanhemmat tunsivat. Alexandralla oli useita läheisiä ystäviä ja hän puhui asioistaan avoimesti vanhempiensa kanssa.
Kaiken kaikkiaan hän vaikutti iloiselta.
Itsemurhat entistä yleisempiä
– Se ei vain tuntunut mahdolliselta, mutta todellisuus oli kuitenkin toinen. Sillä se oli kaikki kirjoitettuna tänne, Dean sanoo.
Teini-ikäisten itsemurhat ovat pitkään olleet kasvava epidemia maailmalla. Esimerkiksi Yhdysvalloissa Alenxandran ikäisten tyttöjen tekemien itsemurhien määrä on tällä hetkellä korkeammalla kuin kertaakaan viimeisen 40 vuoden aikana.
Nyt Alexandran vanhemmat haluavat puhua tyttärensä tapauksesta avoimesti julkisuudessa, voidakseen herättää muut vanhemmat tilanteeseen. He uskovat, että oman tragediansa tuominen julki voi auttaa muita vanhempia näkemään omien lapsiensa ongelmia selkeämmin.
Ehkä jopa pelastamaan nuorten henkiä.
Viimeiset sanat
Päiväkirjansa viimeisessä kirjoituksessa, jonka Alexandra oli tehnyt vain tunteja ennen itsemurhaansa, hän kirjoitti näin:
– Älkää syyttäkö itseänne siitä, ettette nähneet varoitusmerkkejä. Minä piilotin ne syystä. En halunnut teidän tietävän, kuinka syvällä pimeydessä olin oman pääni sisällä.
– Kyse ei ollut teidän huomionne herpaantumisesta.
